Vatikaanin tiukka linja äitiyskuolemien takana maailmalla?

Väestöliiton marraskuussa järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa pohdittiin syitä suureen äitiyskuolevuuteen maailmassa ja keinoja sen vähentämiseksi. Vatikaanin ehkäisyn ja abortinvastainen linja estää monissa maissa naisten oikeuden päättää, kuinka monta lasta he haluavat - ja missä elämänvaiheessa. Raskaudet, joita ei ole toivottu, johtavat usein puoskaroituihin abortteihin, jotka ovat syynä yli kymmeneen prosenttiin maailman äitiyskuolemista.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Päijät-Häme selvittää kuolleisuuslukuja

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä ryhdytään selvittämään, mistä johtuvat alueen keskimääräistä suuremmat kuolleisuusluvut eräissä sairausryhmissä. Sairaanhoitopiirin oma tutkimus osoitti, että alueella on maan keskiarvoa suurempi kuolleisuus esimerkiksi paksu- ja peräsuolen syöpään, eturauhassyöpään, aivoverenkiertohäiriöihin, itsemurhiin sekä muihin väkivaltaisiin syihin.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Kohdunpoiston ja hormonikierukan eroja vertaileva Vuokko-tutkimus: Potilaiden elämänlaatu parani molemmissa ryhmissä merkittävästi

Stakesin ja kaikkien yliopistollisten naistenklinikoiden yhteistyönä aloitettiin vuonna 1994 satunnaistettu Vuokko-tutkimus, jossa selvitettiin kohdunpoiston ja hormonikierukan vaikuttavuutta menorragiapotilaiden elämänlaatuun, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, seksuaalielämään, vuotoon ja oireisiin. Myös hoitojen kustannusvaikuttavuutta selvitettiin samalla. Vuoden seuranta päättyi huhtikuussa 1999.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Terveystoimen asiantuntemusta kaivataan erityisryhmien liikuntaan

Liikuntapalvelujen järjestäminen erityisryhmille eli vammaisille, pitkäaikaissairaille ja ikääntyneille vaatii paljon enemmän taustatyötä ja asiantuntemusta kuin normaalisti järjestettävä toiminta. Erityisryhmät ovat usein riskiryhmiä, joiden ohjaaminen edellyttää perehtyneisyyttä kulloiseenkin lääketieteelliseen ongelmaan ja sen aiheuttamiin rajoituksiin. Työ on kuitenkin antoisaa, koska monet kokevat liikunnan avulla pysyvänsä toimintakykyisinä pitempään. Lisäksi osallistujat ovat motivoituneita ja heillä on yleensä aikaa harrastaa liikuntaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1999 Kommentteja

Ikääntyvä väestö haaste myös apteekkipalveluille

Vanhukset ovat apteekeille suuri ja haastava asiakasryhmä, ja apteekkien henkilökunta myös kuulee paljon ikäihmisten lääkehoidon käytännön ongelmista arkipäivän työssään. Apteekkien lääkeinformaatio on tärkeä tietolähde vanhuspotilaille, jotka käyttävät paljon sekä reseptivalmisteita että itsehoitolääkkeitä. Ikäihmisten lääkehoito, palvelu ja yhteistyömuodot vanhustenhuollon kanssa olivat esillä tämänvuotisilla Farmasian päivillä, joiden pääteemana oli 2000-luvun lääkeosaajat.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1999 Kommentteja

Konrad ReijoWaaran palkinto Matti O. Huttuselle

Tämänvuotisen Konrad ReijoWaaran palkinnon on saanut dosentti Matti O. Huttunen. Palkinto myönnetään ansiokkaasta urasta käytännön lääkärin työssä. Palkintolautakunta toteaa, että Matti O. Huttunen on arvostettu kollegoiden konsultti, jolta on saanut ymmärtäviä ja käytännöllisiä neuvoja pyytäessään apua läheisensä tai potilaansa ongelmiin. Psykiatrina Huttunen on aina kannattanut laaja-alaista näkemystä potilaiden hoidossa. Hän on myös osoittanut ammatillista rohkeutta muistuttamalla kollegoita liian mustavalkoisen ajattelun vaaroista. Huttunen on pitänyt tiiviisti yhteyttä ammattikuntaan ja lääketieteen alan organisaatioihin, todetaan palkinnon perusteluissa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1999 Kommentteja

Lääkintäeverstiluutnantti Risto Tervahaudalle Unescon palkinto

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on myöntänyt palkinnon lääkintäeverstiluutnantti Risto Tervahaudalle terveyden edistämisestä Bosniassa. Unescon entisen pääjohtajan, René Maheun, nimeä kantava kansainvälinen palkinto voidaan myöntää henkilölle tai ryhmälle, joka on toiminut merkittävästi kansainvälisten kenttätyöntekijöiden toiminnan puolustamiseksi, edistämiseksi taikka heidän itsenäisyytensä tai turvallisuutensa hyväksi. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1999 Kommentteja

Konsensuskokous Hanasaaressa: Kynnys huumeriippuvuuden hoitoon saatava matalammaksi

Huumeriippuvuuden hoidon järjestämiseen tarvitaan vääjäämättä lisää voimavaroja, mutta toiminnasta tartuntatautien, päihdesairauksien ja rikollisuuden ehkäisynä saatava hyöty on kustannuksiin nähden moninkertainen. Erityisesti tarvitaan matalan kynnyksen hoitopaikkoja, ja myös kynnystä opioidikorvaushoitoon on perusteltua madaltaa hallitusti. Tähän näkemykseen päätyi Suomen Akatemian ja Duodecim-seuran marraskuun alussa järjestämän konsensuskokouksen moniammatillinen paneeli.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1999 Kommentteja

Lääkkeiden määräämiskäytännöstä työtapaturma- ja ammattitautipotilaiden kohdalla

Suurella osalla lääkärin vastaanotolle tulevista työtapaturmapotilaista on mukanaan työnantajan antama vakuutustodistus, josta käyvät ilmi työnantajan ja tapaturmavakuutusyhtiön nimet. Mikäli lääkärin mielestä vamma on todennäköisesti aiheutunut työtapaturman vuoksi, tulee lääkärin kirjoittaa lääkemääräykseen työnantajaa ja vakuutusyhtiötä koskevat tiedot. Lääkäri voi täyttää lääkemääräykseen työnantajaa ja vakuutusyhtiötä koskevan osan myös silloin, kun tapaturmapotilaalla ei ole vakuutustodistusta, mutta lääkäri on muutoin tullut vakuuttuneeksi esimerkiksi potilaan esittämän korvauspäätöksen perusteella, että kysymyksessä on tapaturmavakuutuslain nojalla korvattava työtapaturma.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1999 Kommentteja

Lama vaikutti työterveyshuoltoon vähemmän kuin pelättiin

Lama vaikutti työterveyshuollon palvelujärjestelmään yllättävän vähän, arvioi apulaisylilääkäri Kimmo Räsänen Työterveyslaitoksesta. Työterveyshuolto 1997 -kysely osoitti, etteivät työterveysyksiköt vähentyneet eikä yksiköiden koko suurentunut ennustetulla tavalla. Työterveyshuollon toimintojen määrässä ja henkilöpanoksissa havaittiin suurta vaihtelua jo vuonna 1992, ja tämä vaihtelu on säilynyt ennallaan.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1999 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030