1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Diabetestutkimussäätiö jakoi 550 000 euron apurahat
Ajan­kohtai­sta

Diabetestutkimussäätiö jakoi 550 000 euron apurahat

Suurimman apurahan sai dosentti Jarna Hannukainen, joka tutkii aivojen ja suoliston mikrobiston vuorovaikutusta sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä.

Diabetestutkimussäätiö jakoi 550 000 euron apurahat Kuva 1 / 1

Diabetestutkimussäätiön apurahan on saanut 24 tutkijaa tai tutkimusryhmää. Apurahasumma on yhteensä 550 000 euroa.

Suurin apuraha on sata tuhatta euroa. Sen sai kaksivuotisena dosentti Jarna Hannukainen Turun yliopistosta. Hän tutkii muun muassa aivojen ja suoliston mikrobiston välistä vuorovaikutusta sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä.

Hän myös kehittää menetelmää niiden henkilöiden tunnistamiseksi, joille säännöllisestä fyysisestä liikuntaharjoittelusta olisi erityistä hyötyä insuliiniresistenssin ja tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyssä.

Dosentti Tiinamaija Tuomi sai 69 000 euron kaksivuotisen apurahan. Hän tutkii, kuinka keväällä 2018 julkaistussa tutkimuksessa ehdotettu diabeteksen jaottelu alatyyppeihin säilyy sairauden edetessä. Tuomi työskentelee Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa Helsingissä.

Professori Riitta Veijola Oulun yliopistosta sai kaksivuotisen 69 000 euron apurahan DIPP Novum -tutkimukseen, joka laajentaa tyypin 1 diabeteksen ennustamiseen ja ennaltaehkäisyyn liittyvää DIPP-tutkimusta odotusaikaan ja vastasyntyneen ensimmäisiin kuukausiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan epigeneettistä periytymistä kolmen sukupolven aikana.

Hakemuksissa korostui tyypin 2 diabetes

Diabetestutkimussäätiö sai 110 apurahahakemusta, yhden vähemmän kuin edellisvuonna.

Lue myös

Tänä vuonna oli eniten tyypin 2 diabetesta koskevia hakemuksia. Viime vuonna hakemuksissa korostui tyypin 1 diabetes.

Säätiön tieteellisen valiokunnan puheenjohtaja, professori Leo Niskanen luonnehtii hakemuksia korkeatasoisiksi.

Eniten hakemuksia säätiö sai Helsingin yliopistosta, josta tuli 25,5 prosenttia hakemuksista.

Diabetestutkimussäätiön perustivat Diabetesliitto ja diabetesyhdistykset vuonna 1976. Säätiö on historiansa aikana tukenut tutkijoita yli yhdeksällä miljoonalla eurolla.

Kuva: Fotolia

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Kommentti
Potilas ihan oikeasti keskiöön

Eija Kalso listaa asioita, joita terveydenhuollossa pitäisi parantaa.

Ajassa
Terveysteknologian eettiselle valvontakunnalle ei vielä valituksia

Toinen kokous käsitteli seitsemän tulkintapyyntöä.

Ajassa
Tekoäly kirittää aivosairauksien tutkimusta

Pilottiprojektissa kehitetään aivokasvainpotilaiden datan tehokkaampaa hyödyntämistä tutkimuskäytössä.

Blogi
Työyhteisö tekee työpaikan

– Olen työpaikasta toiseen kiertämisen ammattilainen ja se opettaa työyhteisöistä paljon, kirjoittaa Terhi Savolainen.

Ajassa
Ensi vuoden budjetti: rahaa hoitotakuuseen ja hoitajamitoitukseen

Budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa, STM:n osuus tästä noin 15 miljardia.