Lehti 47: Ajan­kohtai­sta 47/2004 vsk 59 s. 4572

Erikoislääkärien perusmiehitys riittää Tyksin Lindén huolissaan pienistä erityisryhmistä

Suvi Sariola

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on tarpeeksi erikoislääkäreitä isojen toimenpideryhmien hoitamiseen hoitotakuun kriteerien mukaan. Pienten erityisryhmien suhteen tilanne on sen sijaan paljon epäselvempi, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén.

Hän uskoo Tyksin selviävän hoitotakuun vaatimuksista esimerkiksi kaihileikkausten tai lonkka- ja polvileikkausten osalta ennen kaikkea sen takia, että jonot niihin ovat nyt lyhyemmät kuin muissa suurissa sairaaloissa.

Lindénin mukaan ortopedeja, kirurgeja, anestesiologeja, silmälääkäreitä, korvalääkäreitä ja gynekologeja on tarpeeksi tavallisimpien potilasryhmien hoitamiseen.

- Kyse on vain rahasta. Jos ylitöitä täytyy tehdä, niin se maksaa. Halukkaita tekijöitä kyllä on, Lindén toteaa.

Paljon ongelmallisempi tilanne on hänen mukaansa monissa pienissä potilasryhmissä, joissa hoitotakuusta selviäminen riippuu siitä, täyttävätkö kaikki nyt jonossa olevat potilaat lopulliset hoitokriteerit.

Lindénin mukaan Tyksissä on todella vaikea tilanne esimerkiksi käsikirurgiassa. Käsikirurgien lisäksi myös plastiikkakirurgeja on liian vähän.

Konservatiivisen hoidon puolelta Lindén ottaa esimerkiksi uniapnea-potilaat:

- Meillä oli jossain vaiheessa 300-400 potilasta jonossa sovittamaan ylipainehengityshoidossa käytettävää laitetta. Jos hoitokriteerit ovat sellaiset, että kaikki jonossa olevat potilaat ovat oikeutettuja pääsemään tutkimukseen, olemme pulassa.

Lindén kritisoikin hoitokriteerien määrittelyn hitautta, koska tulossa olevat leikkausmäärät riippuvat uusista hoitokriteereistä.

- Järjestys on väärä, kun sairaanhoitopiirin budjetin täytyy olla hyväksyttynä lokakuussa ja kriteerejä tehdään vielä joulukuussa, vaikka budjetin pitäisi perustua niihin kriteereihin, hän sanoo.

Kysissä pulaa anestesialääkäreistä

Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa ei ole pulaa erikoislääkäreistä anestesiologeja lukuun ottamatta.

Hallintoylilääkäri Martti Kansasen mukaan anestesialääkäritilanne on vielä nyt kutakuinkin tyydyttävä, mutta uhkana on, että yhteensä viisi viranhaltijaa lähtee pois lähikuukausina. Osa on lähtöaikeissa perhesyistä, osa palkkauksen ja työolosuhteiden, esimerkiksi päivystysrasituksen vuoksi.

- Meillä on aika rankka työmäärä anestesialääkäriä kohden, suhteessa suurempi kuin muissa yliopistosairaaloissa, Kansanen sanoo.

Muilla erikoisaloilla lääkäritilanne on hänen mukaansa kohtuullisen hyvä.

Kysissä jonoja aiotaan purkaa ilta- ja viikonlopputyönä sekä yksityissektorin kanssa tehtävien yhteistyösopimusten avulla. Suunnitelmien mukaan Kysin kirurgit tekisivät perustyöaikansa rajoissa leikkauksia yksityissairaalassa, joka vuokraisi leikkausta varten tilat, anestesialääkärit ja hoitohenkilökunnan. Lisäksi leikkauksia suunnitellaan ostettavan jonkin verran oman piirin ja erityisvastuualueen sairaaloista.

Kysiin yli kuusi kuukautta jonottaneita potilaita arvioidaan olevan noin 4800. Sairaala on saanut kunnilta jononpurkua varten pyytämänsä lisärahoituksen, eli noin 6,8 miljoonaa euroa.

Pirkanmaalla jonot puretaan omana työnä

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri aikoo selvitä hoitotakuun edellyttämästä jononpurusta omin voimin.

Lue myös

- Koko sairaanhoitopiirin leikkaussalit otetaan käyttöön, koska Taysissa ei pystytä tekemään eikä ole järkevää tehdä kaikkea, sanoo hallintoylilääkäri Jaakko Herrala.

Niinpä potilaita lähetetään tuki- ja liikuntaelinsairauksien leikkauksiin Vammalan aluesairaalaan ja korva-, nenä- ja kurkkusairauksien leikkauksiin Mäntän sairaalaan.

Pirkanmaalla on ennenkin purettu jonoja tekemällä töitä täydellä teholla perinteisinä sulkuaikoina lomien yhteydessä, ja näin aiotaan tehdä nytkin. Jonoja puretaan jossain määrin myös lisätyönä.

- Oikeastaan saamme itse tehdyksi kaiken muun paitsi kuulokojeiden sovitukset. Ne joudumme hankkimaan ostopalveluina joko erityisvastuualueen muista keskussairaaloista tai yksityissektorilta, Herrala sanoo.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole hänen mukaansa pulaa anestesialääkäreistä, mutta toiveissa on saada ensi vuonna muutama anestesiologi lisää. Aluesairaalat mukaan lukien anestesiologeja on nyt 53. Herralan mukaan mitoitus on kuitenkin veitsenterällä, niin että tilanteen heikkeneminen saattaisi aiheuttaa todella suuria ongelmia.

- Muista erikoislääkäreistä voivat kriittiseksi ryhmäksi nousta ortopedit, vaikka ostammekin käytännössä kaikki tekonivelleikkaukset Coxasta, Herrala sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030