Ajan­kohtai­sta

Koronavilkku välittää kohta ilmoituksia myös antigeenitestillä todetuista tartunnoista

Sovelluksen kautta on tehty 3 541 ilmoitusta tartunnasta.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Minna Pihlava

Koronavilkku välittää pian altistumisilmoituksia, joissa tartunta on todettu antigeenitestillä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aikoo muuttaa nykyistä ohjeistusta, jonka mukaan ilmoituksiin johtava avauskoodi annetaan vain niille sovelluksen käyttäjille, joiden tartunta on todettu PCR-testillä. Jatkossa kumman tahansa koronavirustestin positiivinen tulos oikeuttaa Koronavilkku-ilmoituksen lähettämiseen.

Näin kertoo ylilääkäri Jonna Salonen THL:n Tietopalvelut-osastolta.

Korona-altistumistietoja välittävä älypuhelinsovellus Koronavilkku tuli saataville 31. elokuuta. Kehitystyö jatkuu aktiivisena.

Koronavilkun kautta lähtevissä ilmoituksissa on ollut viiveitä, mutta ne ovat viime viikkoina lyhentyneet.

THL:n tietohallintojohtajan Aleksi Yrttiahon mukaan viikoilla 44–46 ilmoitus on tehty keskimäärin 3–4 päivää oireiden alun jälkeen, kun vielä viikoilla 40–43 viive oli 4–5 päivää.

Jonna Salosen mukaan Koronavilkku on osaltaan auttanut tunnistamaan mahdollisia viiveen paikkoja perinteisessä jäljitystyössä.

Avauskoodin antaminen on kuulunut jäljitystyön tekijöille kunnissa ja sairaanhoitopiireissä.

Avauskoodin antajien joukkoa on tarkoitus laajentaa. Terveydenhuollon yksiköt ovat toivoneet, että avauskoodin voi antaa muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö. Tämä toteutuu Salosen mukaan 1–2 viikon kuluessa.

Avauskoodin anto-oikeus on tällä hetkellä noin 1 200 henkilöllä.

Sovellusta päivitetään

Myös itse sovellukseen on tulossa päivityksiä. Koronavilkku näyttää jatkossa altistumisten lukumäärän. Tulossa on myös korjaus pitkien altistumisaikojen laskennassa.

Jo aiemmin sovellukseen tuli mukaan englanti suomen ja ruotsin lisäksi. Karanteeniajan lyheneminen 14 päivästä 10 päivään on huomioitu.

Altistumisilmoituksen saaneiden toimintaohjeita päivitetään ja EU-yhteentoimivuutta rakennetaan.

Lisäksi Omaolo-palvelua käyttävät yksiköt voivat jatkossa tarjota sovelluskäyttäjille koronaoirearvion ja puhelinnumeron. Tähän asti oirearvion lisäksi on pitänyt tarjota myös yhteydenottolomake.

– Osa sote-toimijoista ei ole pitänyt sitä tarpeellisena, Salonen kertoo.

Lue myös

Ilmoitusten osuus laski

Koronavilkun kautta on tehty 16. marraskuuta mennessä 3 541 ilmoitusta tartunnasta.

Parin viime viikon aikana ilmoitusten määrä on jonkin verran laskenut suhteessa tartuntojen määrään. Ensimmäisten viikkojen aikana ilmoitusten osuus oli noin 38 prosenttia tartunnoista, nyt noin 25–30 prosenttia.

Aleksi Yrttiaho arvelee, että taustalla voi olla alueellisia eroja sovelluksen käytössä.

– Koska emme tiedä käyttäjiä, emme pysty tarkalleen selvittämään syytä, hän sanoo.

Koronavilkun käyttöönoton mahdollisti tartuntatautilain väliaikainen muutos.

Sovelluksen on toteuttanut teknologiayritys Solita. Kehitystyöhön osallistuvat myös THL, sosiaali- ja terveysministeriö, Kela ja SoteDigi Oy.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030