Ajan­kohtai­sta

Lasten mielenterveyspalvelut eivät toteudu yhdenvertaisesti

Mielenterveyden häiriöistä kärsivät lapset ohjataan yhä useammin erikoissairaanhoitoon. Alueellisia eroja on paljon.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Mielenterveyshäiriöistä kärsivät lapset eivät saa riittäviä palveluja perusterveydenhuollosta. Heidät ohjataan yhä useammin erikoissairaanhoitoon. Mielenterveyshäiriöiden vuoksi erikoissairaanhoitoon ohjautuvien 5–12-vuotiaiden lasten määrä lisääntyi 22 prosenttia vuodesta 2011 vuoteen 2015.

Päädiagnoosina lapsilla on useimmiten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, käytöshäiriö, ahdistuneisuus- ja muut tunnehäiriöt, masennus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt sekä autismikirjon häiriöt. Poikia ohjautuu erikoissairaanhoitoon yli kaksi kertaa tyttöjä enemmän, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhdessä Kelan kanssa tekemä raportti.

Resurssit vaihtelevat

Ylilääkäri Päivi Santalahti arvioi THL:n tiedotteen mukaan, että terveydenhuollon oma toiminta on luontevin selitys sille, miksi erikoissairaanhoitoon ohjautuminen on lisääntynyt. Santalahden mukaan ei ole mitään näyttöä, että lasten mielenterveyshäiriöt olisivat lisääntyneet.

Erikoissairaanhoitoon ohjautumisessa on merkittäviä alueellisia eroja. Aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu, että lapsipotilaiden sekä tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosien määrä vaihtelee alueellisesti. Raportin mukaan on ilmeistä, etteivät lapsiperheiden mielenterveyspalvelut toteudu yhdenvertaisesti.

Lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon yksiköillä on käytössään vaihtelevat taloudelliset ja henkilöstöresurssit. Samoin hoito- ja kuntoutusmenetelmät vaihtelevat eri puolilla maata. Vaikuttaviksi tiedettyjä hoitomenetelmiä ei ole yhdenvertaisesti saatavilla.

Lue myös

Lisäoppia terveydenhuollon ammattilaisille

Peruspalveluissa pitäisi raportin mukaan olla nykyistä paremmat mahdollisuudet hoitaa lasten lieviä ja keskivaikeita mielenterveyshäiriöitä.

Tasalaatuisten, yhdenvertaisten ja vaikuttavien palveluiden tarjoamiseksi tarvittaisiin kansallista koordinaatiota.

Jotta lasten mielenterveysongelmia voitaisiin hoitaa perustasolla kattavasti, tulisi terveydenhuollon ammattilaisten peruskoulutukseen sisällyttää riittävä määrä lasten mielenterveyshäiriöiden tunnistamiseen ja tutkimiseen sekä erityisesti perustason palveluissa käytettäviin hoitomenetelmiin liittyvää opetusta, raportissa todetaan.

kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030