Ajan­kohtai­sta

Saa tuntua pahalta

Akuuttihoitotyön kovat paikat kirpaisevat, ja sen voi tunnustaa.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Valtteri Kuusisto

FinnEM ry on akuuttihoitotyötä tekevien lääkärien ja hoitajien moniammatillinen yhdistys, joka järjestää jäsenilleen koulutuksia ja kampanjoita.

Silloin kun tuntuu, saa tuntua, eikä kaveria jätetä. Muuten akuuttihoitotyössä ei jaksa.

Näin asian näkevät akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri, FinnEM ry:n puheenjohtaja Eeva Tuunainen, sekä ratkaisukeskeinen työnohjaaja, psykoterapeutti Sari Ridell.

Akuuttihoitotyö altistaa tekijänsä myötätuntouupumukselle ja sijaistraumatisoinnille.

– Myötätuntouupumus on sitä, että vie potilastapauksia kotiin ja elää potilaiden asioita läpi, Tuunainen kuvaa.

Hänelle itselleen rankkoja tilanteita ovat olleet ne, jotka ovat tulleet lähelle omaa elämää pienten lasten äitinä. Aivoverenvuotoon menehtynyt lapsiperheen äiti tai 12-vuotias moniongelmainen huumeiden käyttäjä ovat olleet vaikeita paloja nieltäviksi.

– Pitää puhua ääneen siitä, että nämä vaikuttavat meihin. Nämä ovat kovia paikkoja, emmekä me ole mitään yli-ihmisiä, Tuunainen sanoo.

Kun potilas kuolee käsiin, on selvää, että sen jälkeen järjestetään purkutilanne. Tuunainen haluaa, että tämän lisäksi työkyvyn ylläpito tuodaan osaksi jatkuvaa koulutusta, jotta ammattilaiset saavat taitoja rankkojen tilanteiden käsittelyyn.

– Jokaista ei tarvitse joka hetki pitää kädestä kiinni, mutta kliinisten aiheiden ohella tarvitaan jatkuvaa työkyvyn ylläpitoa ja huoltoa, hän sanoo.

Pois turha sankaruus

Akuuttihoidon pariin hakeutuva ihminen on Sari Ridellin näkemyksen mukaan yleensä psyykenrakenteeltaan kestävä.

– Hän kestää kiirettä, painetta ja tilanteita, joita suurin osa maallikoista ei kestäisi.

Tässä piilee myös vahvuuteen sairastumisen vaara, jolloin ihminen kuvittelee, että on pakko jaksaa ja pystyä.

– Jonain päivänä voi tulla tilanne, ettei jaksakaan, Ridell muistuttaa.

Lue myös

Työyhteisön ja yksittäisen ammattilaisen on tärkeä ymmärtää, että on paitsi lupa, myös velvollisuus pyytää apua. Muuten on vaarana työuupumus. Lääkärin takin sisällä on vain ihminen. Ammatillinen identiteetti suojaa tiettyyn pisteeseen, mutta ei loputtomiin.

– Eikä tarvitsekaan. Olisi tärkeä uskaltaa katsoa työkaveria rehellisesti silmiin: silloin kun tuntuu, saa tuntua, eikä kaveria jätetä. Turha sankaruus pitäisi saada pois näistä hommista, Ridell sanoo.

FinnEM ry on akuuttihoitotyötä tekevien lääkärien ja hoitajien moniammatillinen yhdistys, joka järjestää jäsenilleen koulutuksia ja kampanjoita.

– Työn kuormittavuus ei kosketa vain yhtä ammattiryhmää. Kohtalot koskettavat meitä kaikkia samalla tavalla ja tuemme toisiamme, Tuunainen kertoo.

Tämän kevään kampanjan "Happinaamari ensin omille kasvoille" tarkoitus on tuoda esille työssäjaksamista akuuttihoitotyössä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030