1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Terveysalan tienesti vei kolme verolistan TOP-kymppiin
Ajan­kohtai­sta

Terveysalan tienesti vei kolme verolistan TOP-kymppiin

Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa.

Terveysalan tienesti vei kolme verolistan TOP-kymppiin Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Kolme terveysalan toimijaa oli viime vuoden kymmenen eniten tienanneen joukossa. Tieto perustuu medialle toimitettuihin verotietoihin.

Heistä eniten tienasi hammaslääketieteen laitteita valmistavan Planmecan perustaja Heikki Kyöstilä. Hän on listan kolmannella sijalla Supercellin pääomistajien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan jälkeen.

Kyöstilän yhteenlasketut verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat 47,4 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Listan viidennellä sijalla on Hytest Oy:n toimitusjohtaja Maria Severina, joka tienasi 36,2 miljoonaa euroa. Hytest myytiin viime vuonna norjalaiselle pääomasijoittajalle. Turussa toimiva Hytest valmistaa vasta-aineita diagnostiikka-alan raaka-aineeksi ja tutkimuskäyttöön. Severina on ainoa nainen kymmenen eniten tienanneen joukossa.

Matti Heyno on listan seitsemäs 27,2 miljoonan euron yhteenlasketuilla tuloilla. Heyno on muun muassa biolääkkeiden sopimusvalmistajan Biovianin, välinehuollon palveluita julkiselle ja yksityiselle terveydenhuollolle tarjoavan Suomen Välinehuollon ja työvaatevalmistaja Standan osakas.

Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa. Toiseksi suurin yhteisöveron maksaja oli viime vuonna saksalainen kemianteollisuuden yhtiö Bayer, jonka Turussa sijaitseva lääketehdas on Suomen toiseksi suurin.

Listalta puuttuu nimiä

Verohallinto julkisti viime vuoden verotiedot maanantaina kello 8. Niistä ovat uutisoineet muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Iltalehti.

Lue myös

Verotietojen julkistaminen on tällä kerralla muuttunut aiemmasta. Yli 100 000 euroa tienanneet ovat voineet pyytää verottajalta, että heidän verotietonsa eivät näy medialle toimitettavalla listalla. Edellä kerrotut tiedot perustuvat medialle toimitettuihin verotietoihin.

Listoilta jäi pois 231 nimeä. Heidän tietonsa on mahdollista saada verotoimistosta erikseen pyytämällä, joten myöhemmin julkistettaviin listauksiin voi tulla muutoksia.

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Yksi tähti oli ansaittu”

Jyväskylän terveyskeskus otti opiksi erikoistuvien ­palautteesta.

Tiedepääkirjoitus
Elinikä pitenee, mutta kestääkö terveys?

Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia, kirjoittaa Timo Strandberg.

Tieteessä
Lääkärijohtajat käyttävät tietojärjestelmiä johtamisen tukena päivittäin

Suurin osa koki joutui hakemaan tietoja monesta järjestelmästä.

Kolumni
Munasolumarkkinoilla

Luonto pelaa todennäköisyyksillä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Työssä
Kivijalka kuntoon case managerin avulla

Case manager -toimintamallilla on haettu ratkaisua hoidon koordinointiin. ­

Näkökulma
Lääkärin ja terveydenhuollon mahdollisuudet maapallon kestävyyskriisin ratkaisuissa

Suomen Lääkäriliiton 110-vuotisjuhlavuoden teema on ekologinen kestävyys.