Nuori lääkäri keskittyy yleensä potilastyön oppimiseen. Kliinisten taitojen kehittyessä lääkäri kuitenkin huomaa, että onnistunut tehtävänsuoritus edellyttää hallinnollisia taitoja ja yhteistyökykyä, työryhmän taitavaa johtamista ja jäsenyyttä. Hallinnosta alkaa kasvaa vähitellen tärkeä osa lääkärintyötä, jopa päätehtävä. Yleensähän asiat, joihin joutuu paneutumaan, alkavat myös innostaa. Ammattiuran edistyessä pääosalla lääkäreistä on sekä kliinisiä että hallinnollisia velvoitteita.
Ryhmätyötä tekevän, esimiesasemassa olevan lääkärin tulisi hallita ainakin seuraavat ydinosaamisen alueet: Hänen on sovellettava pääasiassa demo-kraattista ja neuvottelevaa johtamistyyliä, mutta joissain tilanteissa käytettävä myös jämäkkää, autoritaarista otetta. Hänen on pystyttävä työskentelemään yksin, mutta kyettävä myös sekä pari- että ryhmätyöhön. Hänen tulee hallita ryhmätyötaitoja niin johtaessaan (johtoryhmä) kuin kliinisessä arkityössä (tiimityö). Hänen on kyettävä luomaan työryhmäänsä avoin keskustelun ja neuvottelun ilmapiiri, josta kuitenkin edetään selkeään päätökseen. Hänen on pystyttävä arvioimaan omaa ja työryhmänsä työtä, nähtävä niiden vahvat puolet ja epäonnistumiset sekä kyettävä korjaamaan epäkohtia. Hänen pitää pystyä kannustamaan työryhmänsä luovaa kyvykkyyttä. Esimerkiksi naisia on terveydenhuollon työntekijöistä valtaosa, ja heidän luovuudestaan on usein vain osa käytössä. Esimiehen on sovitettava yhteen työyhteisönsä ja sen ympäristön joskus ristiriitaiset toiveet ja pyrkimykset (esimerkiksi tulosvastuu).
Lääketieteen opetusta on toistuvasti kritisoitu vähäisestä paneutumisesta johtamis-, hallinto- ja ryhmätyötaitoihin. Useissa tiedekunnissa käynnistynyt tai toteutunut perusopetuksen uudistus onkin pyrkinyt poistamaan viipymät tämän alueen kehityksessä. Opiskelijan on hyödyllistä paneutua opintojen alussa "pikkuhallintoon", eli työryhmän ja perusyksikön (osasto, poliklinikka) toimintaan ja johtamiseen. Opintojen loppuvaiheessa ja pääosin erikoistumisvaiheessa tulee saada valmiudet suurten hallinnollisten yksikköjen - klinikan, terveyskeskuksen - johtamiseen. Koulutuksessa ei pidä unohtaa kokoustekniikkaa ja esittelijän tehtävien opettamista.
Kollegiaalisuuden ja esimies-alaissuhteen yhteensovittaminen on koulutusvaiheessa yleensä luontevaa, mutta myöhemmin joskus hankalaa. Lääkärikunta lienee keskimääräistä herkkänahkaisempaa ja kunniantunnostaan kiinnipitävämpää joukkoa. Kollegan asiallinenkin palaute koetaan usein loukkauksena ja moitteena. Tämän takia pelätään antaa ja vastaanottaa etenkin kriittistä palautetta. Kuitenkin perusteltu tieto oman ammatillisen toiminnan kehitystarpeista on mitä suurin lahja ammatilliselle kasvulle. Pääosa etenkin hallinnollisen ammattitaidon rajoituksista johtuu sittenkin tietämättömyydestä, ei niinkään osaamattomuudesta tai persoonallisuuden vääristymistä.
Ilmeisesti suomalaiseen kollegiaalisuuteen tulisi luoda asiallisen kritiikin perinne - se että palautteesta viisastuttaisiin eikä vihastuttaisi. Parhaiten tämä tapahtuisi palautekeskusteluissa, joissa esimies ja alainen säännöllisesti ja sovitusti neuvottelisivat alaisen työstä, sen vahvoista ja kehittämistä kaipaavista puolista, samoin myös esimiehen toiminnasta alaisen silmin nähtynä. Rakentavan palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa johtajan tulisi olla esimerkkinä alaisilleen.
Mihin lääkäri sitten nojautuu työssään tulosvastuun, yrittäjyysvelvoitteiden, valtionosuusjärjestelmän uudistuksen, nopeasti kehittyvän lääketieteen teknologian, säästämispaineiden ja monien muiden ympäristömuutosten tuiverruksessa? Mitä enemmän asiat muuttuvat, sen enemmän ne pysyvät ennallaan, sanotaan. Hallinnollisten ja taloudellisten rakenteiden muuttuessa potilaan etu, potilaan hyöty on sittenkin ensisijainen toimintaa ohjaava tekijä. Toinen on yleensä kollegiaalisuus ja hyvä työtoveruus: hyvän ja toimivan työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin rakentaminen sekä ihmisten henkisen pääoman ja yhteistyötaitojen viljely. Työpaineiden alla on hyvä muistaa myös terve itsesuojelu. Tasapainoisen elämän taustalla on yleensä sitoutuminen kolmeen lähiyhteisöön: työyhteisö, vapaa-ajan ihmissuhteet sekä perheyhteisö.