Ihmisen kaipuu toisen luo
Digitalisaatiosta ei saa tulla syrjäytymistä edesauttava voima, mutta on myös paljon asioita, joita on jopa parempi hoitaa etänä.
Alkuvuodesta Yleisradio teki paljastusjutun, joka kertoi "hämäräfirmalle työskentelevän Tanjan esittävän treffipalveluissa eri naisia – moni suomalaismies on käyttänyt tuhansia euroja viestittelyyn". Tuskin ainoa laatuaan. Mikä saa ihmisen käyttämään valtavia summia viestittelyyn? Varmasti osa saa jo viesteistä tarvitsemansa kontaktin toiseen ihmiseen, mutta suurimmalla osalla lienee taustalla toive aidosta yhteydestä toiseen. Sähköinen viesti on helppo ja matalalla kynnyksellä toteutuva viestintätapa. Tätä hämäräfirmat ovat käyttäneet hyväkseen ja ihmiset ovat olleet valmiita maksamaan.
Samalla tekniikan kehitys näkyy vahvasti aidossa deittikulttuurissa. Ennen tuleva puoliso löydettiin lavatansseista. Rakkauden toivossa ilmoituksia jätettiin lehtiin vuosikymmenet, kunnes netin helppous syrjäytti vanhat keinot. Nyt käytetään Tinderiä kotisohvalla – ensivaikutelman perusteella arvioidaan ehdokkaan kelpoisuutta. Tämä näyttää toimivan, sillä nykyisin joka viides pari löytää toisensa internetin ja sosiaalisen median kautta.
Deittailun lisäksi digitalisaatio näkyy myös muissa arkisissa asioissa. On vaikea kuvitella itsensä marssimassa pankkikonttoriin laskuja maksamaan. Hankalalta myös tuntuisi kiikuttaa maksumääräyksiä postiin. Nykyisin jopa kirjeellä tuleva lasku tuntuu työläältä verrattuna sähköiseen. Isotkin asiat hoituvat sähköisesti: lainapäätöksen tietokone tekee tietyn algoritmin perusteella ilman, että työllistää ihmisiä. Toisaalta tuntuu hyvältä, että omassa pankissa on nimetty henkilö. Meillä Ottoon saa tarvittaessa yhteyden matalalla kynnyksellä. Ottaapa hän vielä itsekin yhteyttä kerran pari vuodessa. Pankkiasioita on myös käyty läpi kahvikupposen ääressä. Verkkopalvelut eivät ole siis poistaneet täysin henkilökohtaista palvelua.
Mitä näillä on merkitystä terveydenhuollon kannalta? Koronan myötä on uutisoitu, kuinka sähköiset terveydenhuollon palvelut ja etälääketiede ovat ottaneet valtavia harppauksia. Pakko on hyvä motivaattori, mutta uskon muutoksen myös jäävän pysyväksi. Samalla on hyvä muistaa, että muutos alkoi jo vuosikymmeniä sitten. Potilastiedot ovat nykyisin lähes 100 % sähköisessä muodossa. Paikalliset tietojärjestelmät ovat digitalisoituneet jo yli kymmenen vuotta sitten. Sähköisestä reseptistä on mahdotonta enää luopua. Terveyskylän digihoitopolut tulevat mullistamaan toimintaamme. On paljon asioita, joita pystyy hoitamaan etänä. On paljon asioita, joita on jopa parempi hoitaa etänä. Koronabotti erinomaisena esimerkkinä tästä.
Samalla on toki pidettävä huolta, että esimerkiksi ikäihmiset eivät tipu matkasta. Vaikka meidän ei pidä aliarvioida ikäihmisiä. Kollega Marja-Liisa Karjulan Raahen aikuisneuvolassa tekemän selvityksen mukaan 65-vuotiaista yli 99 prosentilla on kännykkä ja 88 % käyttää tietokonetta. Oma yli 90-vuotias läheiseni käyttää suvereenisti tablettia Kärppä-otteluiden katselemiseen. Digitalisaatiosta ei saa tulla syrjäytymistä edesauttava voima. Nykyisin kuitenkin kiire ja riittämättömät henkilöstöresurssit haittaavat monessa paikkaa asioiden hoitamista enemmän kuin digitalisaatio. Rutiiniasioita on liikaa suhteessa resursseihin. Yksinkertaisemmat asiat, kuten INR-seurannan, voi hoitaa algoritmi. Kaikkia resursseja ei pidä suunnata siihen, mutta kenties näin resursseja voidaan kohdentaa paremmin siten, että voidaan henkilökohtaisesti tavata niitä, jotka sitä tarvitsevat. Kuitenkin lopulta kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen pysyy ajasta toiseen samana. Arkkiatrin sanoin pysyvät nämä neljä: tiedot ja taidot, auttamisen eetos ja keskinäinen toveruus.
Kirjoittaja on pohjoissuomalainen isä, erikoistuva lääkäri, tutkija ja sähköisten terveydenhuollon palvelujen yliopisto-opettaja.
