177 osumaa

Koronatauti lisää myös psykiatrisen hoidon tarvetta

Koronatauti lisää myös psykiatrisen hoidon tarvetta

Vuonna 2009 ilmestyneessä artikkelissa kirjoittajat nimittivät vuosina 2002–2003 yli 30 maahan levinnyttä SARS-epidemiaa (yli 8 000 raportoitua tapausta, 774 kuollutta) mielenterveyden katastrofiksi (1). 30 kuukauden seurantatutkimuksessa SARS:sta toipuneilla psykiatristen häiriöiden esiintyvyys oli 33,3 %. Neljäsosalla potilaista oli traumaperäinen stressihäiriö ja 15,6 %:lla oli masennushäiriö. Potilaiden elämänlaatu oli useilla osa-alueilla merkittävästi heikentynyt.

Antero Leppävuori

Monisairastavuusmittarien ominaisuudet on syytä tuntea

Noin kaksi kolmasosaa 65–75-vuotiaista on monisairaita, 85 vuotta täyttäneistä jo neljä viidestä. Aiemmin geriatriassa huomio on kiinnittynyt vahvasti toimintakyvyn arviointiin, koska sillä on suuri merkitys kuntoutustarpeen ja ennusteen kannalta. Viime vuosina monisairastavuuden ja diagnoosien merkitys on kuitenkin kokenut uuden renessanssin. Monisairastavuuden mittareita kuolleisuuden määrittäjänä on nyt arvioitu systemoidussa katsauksessa.

Kaisu Pitkälä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030