Voimaharjoittelussa käytettävien anabolisten aineiden haitat

Anabolisten aineiden käytöstä voimaharjoittelua kilpa- tai kuntoilumielessä harrastavien keskuudessa ei Suomessa vielä ole epidemiologista tietoa. Niitä kuitenkin käytetään, useimmiten anabolis-androgeenisia steroideja. Erona näiden aineiden lääketieteelliseen käyttöön on annostus, joka voimailijoilla saattaa olla 10-100-kertainen. Lisäksi voimaharjoittelijat käyttävät usein lukuisia aineita sekaisin. Anabolisten aineiden haittavaikutukset ovat tavallisia, ja jopa kuolemaan johtaneita tapauksia on kuvattu. Kuitenkin anabolisten steroidien yleisesti tunnettu haitta, syöpäriski, on huonosti dokumentoitu, ja niiden aiheuttama sydän- ja verisuonisairauksien vaara on ollut aliarvioitu. Nykyisin pahimpina anabolisten steroidien käytön ongelmina pidetään juuri sydän- ja verisuonisairauksien lisääntynyttä riskiä sekä aggressiokäyttäytymistä ja muita mielialan muutoksia.

Simo Taimela, Timo Seppälä

Lääkkeiden ja alkoholin aiheuttaman unettomuuden hoito

Alkoholin ja lääkeriippuvuuden aiheuttamien unihäiriöiden hoidossa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Lääkäristä voi tuntua vaikealta ohjata lääkkeitä pakonomaisesti pyytävää potilasta muiden hoitomuotojen piiriin. Se kuitenkin kannattaa, sillä hyvä hoitosuhde, paneutuminen potilaan ongelmiin ja vähitellen pienentyvät lääkeannokset tepsivät.

Antti Holopainen

Äkillinen sekavuustila eli delirium

Deliriumissa, äkillisessä sekavuustilassa, on kyse elimellisten tekijöiden aiheuttamasta aivotoiminnan häiriöstä, akuutista aivojen vajaatoiminnasta. Tila on laaja-alainen huomio- ja käsityskyvyn, loogisen ajattelun, orientaation, muistin, psykomotorisen käyttäytymisen sekä uni-valverytmin häiriö. Agitoituneen deliriumin tunnistaminen ei tuota vaikeutta, mutta ns. hiljainen delirium saattaa jäädä vaille huomiota. Sekavuustilan diagnosointi on yleismedisiininen haaste.

Timo Erkinjuntti, Antero Leppävuori

Yleissairaalapsykiatrian klassikko

Nykyaikaisessa psykiatriassa on käynnissä remedikalisaatio, jossa psykiatrian ja muun lääketieteen kontaktit tiivistyvät. Tämä trendi liittyy etenkin neuropsykiatrian uuteen tulemiseen ja psykofarmakologian kehittymiseen. Taustalla on myös huoli psykiatrian eristyneen aseman aiheuttamista ongelmista: toisaalta psykiatristen potilaiden leimautuminen ja vaikeudet adekvaattien somaattisten tutkimusten ja hoitojen järjestämisessä, toisaalta somaattisesti sairaiden potilaiden psykiatristen häiriöiden diagnostiikan ja hoidon ongelmat. Psykiatrian osastojen, poliklinikoiden ja konsultaatiopalvelujen perustaminen yleissairaaloiden yhteyteen on ratkaisu, joka hyödyttää kaikkia osapuolia.

Konsultoivan psykiatrin käteen

Esipuheen mukaan Medical Psychiatric Practice on tarkoitettu konsultoiville ja yleissairaalapsykiatreille eli lääkäreille, jotka "ainakin jossain syvällä limbisessä järjestelmässään tuntevat, että heidän harjoittamansa psykiatria on osa lääketieteen laajaa kenttää". Nämä "oikeat lääkärit", jotka siis hoitavat potilaita, eivät asiakkaita, haluavat pysyä ajan tasalla niin psykiatriassa kuin muussakin lääketieteessä. Ongelmana on ollut psykiatrian ja muun lääketieteen rajalle ominaisia kysymyksiä käsittelevien kirjojen puute. Aivan viime vuosina tilanne on korjaantunut, mikä liittyy varsinkin neuropsykiatrian uuteen tulemiseen tällä "aivojen vuosikymmenellä".

Toimittanut Timo Klaukka

Neuropsykiatrian uusi tuleminen

Ennen vuotta 1914, jolloin Lewy paikansi Parkinsonin taudin patologian aivojen tyvitumakkeisiin, tautia pidettiin mielisairautena. Vaikka nykyään tiedämme, että Parkinson-potilailla esiintyy usein "mentaalisia" oireita kuten depressiota, psykoosia ja dementiaa, potilaat välttyvät psykiatrisen häiriön stigmalta, koska Parkinsonin taudin neuropatologia tunnetaan. Entä onko skitsofrenia psykiatrinen sairaus, vaikka potilailla on todettu häiriöitä aivojen rakenteessa ja toiminnassa?

Toimittanut Timo Klaukka

Depressiolääkkeiden pitoisuusmittausten kliininen merkitys

Seerumin depressiolääkepitoisuuksien huomattava yksilöiden välinen vaihtelu, jota ikääntyminen ja muu lääkitys voivat vielä lisätä, vaikeuttaa depression lääkehoidon tehon ja turvallisuuden arviointia. Depressiolääkkeiden pitoisuusmittauksien on osoitettu parantavan lääkehoidon osuvuutta erityisesti riskiryhmillä, kuten vanhuksilla ja muita psyykenlääkkeitä samanaikaisesti saavilla potilailla. Lääkehoidon nykyaikaisia seurantamahdollisuuksia tulisikin käyttää entistä enemmän myös masennuslääkkeitä saavien potilaiden hoidossa.

Esa Leinonen Pauli Ylitalo