Luottamuslääkäritoiminta käynnistyy syksyllä LÄÄKÄRI, HAE APUA TERVEYSONGELMIISI

Lääkärit ovat hyviä hoitamaan potilaitaan, mutta huonoja tunnistamaan omia terveysongelmiaan ja hakemaan niihin apua. Omia oireita vähätellään, töissä sinnitellään sairaanakin, hoitoa ei ehditä eikä oikein osatakaan hakea. Useat tutkimukset ja arkipäivän kokemukset osoittavat, että lääkärit käyttävät terveyspalveluja tai jäävät sairauslomille selvästi muita ammattiryhmiä harvemmin. Seurauksena on usein vakava uupuminen ja sairauksien paheneminen jopa kohtalokkaalla tavalla.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 18-19/1997 Kommentteja

Lääkäriliitto ylpeänä esittää: Lääkärilehti 75 vuotta

Vastaleivottu ylioppilas sai ikimuistoisen lakkiaislahjan toukokuussa 1977. Hän sai Lääkärilehden vuosikerran. Saatesanoissa oli viestinä, että jos pääset sisälle tiedekuntaan aikomuksesi mukaan, on mukava saada perehtyä johtavaan ammattilehteen jo opintojen ensimmäisestä päivästä. Jos taas tyrit pääsykokeissa, niin lehti muistuttaa sinua joka kymmenes päivä siitä, että olisit voinut lukea ahkerammin. Kyseinen ylioppilas aloitti lääketieteen opintonsa samana syksynä, on tänä päivänä edennyt urallaan jo väitelleeksi erikoislääkäriksi, lukee edelleen Lääkärilehteä ja onneksemme myös kirjoittaa lehteen silloin tällöin.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 17/1997 Kommentteja

Kevätvaltuuskunta väänsi palkkatavoitteita

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui sääntömääräiseen kokoukseensa reippaasti hihat käärien. Viimesyksyinen työaikaselkkaus ja kentän viestit palkkaremontin tarpeesta olivat valmentaneet valtuutetut hereille ja aloitteellisiksi. Tuore julkisuuteen vuotanut STM:n muistio eräiden sairausvakuutuskorvausten siirtämisestä kunnille oli tuohduttanut myös yksityissektorin kollegakunnan. Monesti olemme saaneet kuulla palkkanurinaan vasta-argumentin, että "erikoislääkäri voi tienata varsinaisen särpimen yksityisvastaanotolla". Nyt olisi siis tiedossa päivystyspalkkasumman näivettyminen yhdistettynä peruspalkan jälkeenjääneisyyteen ja lisäbonuksena yksityissektorin vastaanottotoiminnan siirtyminen kuntien näppeihin. Kombinaatio kuulostaa varsin tehokkaalta tavalta kuristaa lääkärikuntaa ja johtaa harmeihin potilaalle todellisen yksityissektorin ja valinnanvapauden hävitessä. Ensin pienenevät lääkärien kokonaisansiot ja lääkärien pako julkiselta sektorilta kiihtyy. Mikäli toimeentuloa ei löydy edes yksityissektorilta, on edessä muutto ulkomaille. Opetusministeriö voi sen jälkeen rauhassa vaikka tuplata sisäänottomäärät lääketieteellisiin tiedekuntiin, eivät uudetkaan lääkäripolvet suostu tällaiseen siperiaan.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Näkemyksiä suomalaisen lääkärityövoiman tarpeesta

Suomen valtakunnan työttömyysasteen pysyessä edelleen viidentoista prosentin heikommalla puolella (runsaat 17 %) on lääkärityöttömyys viimeisen kolmen vuoden aikana alentunut alle puoleen. Lääkärityöttömyyden synkimpänä vuonna 1994 työttömiä lääkäreitä oli enimmillään työvoimatoimistoissa työttöminä työnhakijoina 674. Tämän vuoden helmikuun lopussa määrä oli 263. Merkittävimpänä syynä tähän on ollut kansantalouden elpyminen ja toisaalta perusterveydenhuollon lisäpätevöitymisen mukanaan tuoman EVO-rahoituksen ilmaantuminen vastavalmistuneiden lääkäreiden tueksi.

Jaakko Halonen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Lääkäriliiton hallitus ja valtuuskunta 16.5.97: Kelan korvaukset potilaille säilytettävä

Lääkäriliitto ei hyväksy viime aikoina julkisuudessa esitettyjä kaavailuja nykyisen sairausvakuutusjärjestelmän romuttamisesta ja korvausten siirtämistä kuntien hallinnoitavaksi. Tämä johtaisi terveydenhuollon rahoitusmonopolin syntymiseen ja merkitsisi, että potilas ei enää saisi korvauksia käynnistään valitsemallaan yksityislääkärillä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Lääkäriliiton valtuuskunta: Sairaalääkärien palkkarakenne uudistettava

Lääkäriliiton valtuuuskunnan 16.-17.5.97 pidetty kevätkokous linjasi liiton tavoitteet ensi talven neuvottelukierrokselle. Erikoissairaanhoidossa työskentelevien lääkärien palkkaus todettiin pahasti jälkeenjääneeksi ja sen korjaaminen liiton keskeiseksi tavoitteeksi seuraavassa sopimuksessa. Valtuuskunnassa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että nyt on aika toteuttaa lääkärien peruspalkan tuntuva tasokorotus. Hallituksen esittämät tavoitteet hyväksyttiin eräiden täydennysten jälkeen ilman äänestystä.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Emuun tai ei: Akava vaatii palkkaa koulutuksen ja osaamisen mukaan

Professori Jukka Pekkarisen Emu-asiantuntijatyöryhmän raportti korostaa rahaliiton tarjoamia tehokkuusetuja, joiden edellytyksenä on matalan inflaation politiikka kaikessa taloudellisessa toiminnassa. Akavan hallituksen mielestä talouden tehokkuus edellyttää myös, että palkkoja voidaan tarkistaa vastaamaan palkansaajien koulutuksellaan ja osaamisellaan aikaansaamaa lisäarvoa. Tuloratkaisuissa palkankorotukset on jatkossa pyrittävä mitoittamaan koulutuksen, osaamisen ja työn tuottavuuden mukaan.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Työkyvyn arviointikoulutus päättymässä

Lääkäriliiton koulutusyhtiö Fennomed ja Työeläkelaitosten liitto ovat vuosien 1996 ja 1997 aikana toteuttaneet laajan työkyvyn arviointia käsittelevän koulutuksen. Koulutukseen on tähän mennessä osallistunut noin 4 600 henkilöä, joista 85 % on lääkäreitä. Muut osallistujat ovat olleet terveydenhuollon ja kuntoutuksen sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, Kansaneläkelaitoksen kuntoutussihteereitä ym. Koulutus on ollut sekä laajuudeltaan että toteutustavaltaan ainutlaatuinen suomalaisessa terveydenhuollossa.

Jukka Kivekäs

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 16/1997 Kommentteja

Palkattomat lääkärinapulaiset

Tämän otsikon pitäisi olla vitsi tai science fictionia tai historiaa! Huhtikuun NuoriLääkäri-lehdessä kuitenkin viitattiin tuoreeseen tilanteeseen kotimaisessa julkisen sektorin sairaalassa. Erääseen sairaalaan kandidaatti pääsee kyllä kesätöihin, mutta ruokalippupalkalla. Jos työnantaja tarvitsee lääkärityövoimaa, niin siihen täytyy löytyä myöskin rahat. Jo Saksassa meillä on varoittava esimerkki siitä, minkälaiseen kaaokseen, eloonjäämistaisteluun ja epäkollegiaalisuuden kasvuun tällainen järjestelmä johtaa. Espanjassa ja Italiassa tilanne on lääkärityöttömyyden myötä vielä vaikeampi. Pahimmillaan kaikki euro-lääkäripalvelu tai suuri osa erikoistumisesta tehdään ilman työsuhdeturvaa ja ilman korvausta.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 15/1997 Kommentteja

Hallituksen päätöksiä 17.4.97: Tulevan sopimuskierroksen valmistelua jatkettiin

Lääkäriliiton tavoitteena on seuraavalla sopimuskierroksella kääntää lääkärien palkkakehitys nousuun parantamalla erityisesti perustyöajan ansioita. Palkkausjärjestelmää pyritään kehittämään siten, että lääkäri voi nykyistä enemmän itse vaikuttaa tuloihinsa suoritteidensa avulla sekä kehittämällä lääketieteellistä osaamistaan ja hallinnollista pätevyyttään. Tavoitteiden täsmentämistä jatkettiin 17.4. hallituksen kokouksessa, jossa raportoitiin myös palkka- ja työaikakysymyksiä koskevien kenttäkyselyjen tuloksista. Edunvalvonnan keskeiset tavoitelinjaukset vahvistetaan valtuuskunnan kevätkokouksessa 16.-17.5.97.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 14/1997 Kommentteja

KT hyväksyi ylitöiden laskemisen vuositasolla

Kunnallinen työmarkkinalaitos on viimeinkin hyväksynyt ylitöiden enimmäismäärän tarkasteluajanjaksoksi kalenterivuoden. Lääkäriliitto oli jo pitkään esittänyt, että ylityöt tulisi laskea vuositasolla, jolloin kertyneet ylityötunnit voitaisiin joustavammin kompensoida aktiivi- ja muita vapaita pitämällä. Neljän kuukauden tarkastelujakso uhkasi johtaa ylityökattojen rikkoontumiseen suurella osalla lääkärikuntaa.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 14/1997 Kommentteja

Styrelsenytt den 17 april Fortsatt arbete med avtalsriktlinjer

Läkarförbundets mål vid följande avtalsrörelse är att få till stånd en positiv inkomstutveckling för läkarna genom att höja lönen i synnerhet för det arbete som utförs under ordinarie arbetstid. Lönesystemet skall utvecklas så att läkare i högre grad än hittills dessutom kan påverka sin inkomst medels sina arbetsinsatser och genom att utveckla sitt kunnade och sin administrativa kompetens. Preciseringen av avtalsmålen fortsattes vid styrelsemötet den 17 april då även resultaten av en medlemsenkät rörande löner och arbetstider presenterades. De centrala riktlinjerna för förhandlingsverksamheten slås fast vid fullmäktiges vårmöte den 16-17 maj.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 14/1997 Kommentteja

Kenttäkyselyt osoittavat: Edunvalvonnalta odotetaan nyt paljon

Lääkäriliiton hallitus ja valiokunnat ovat jatkaneet viime vuoden lopulla liitossa hahmotellun palkkarakenneuudistuksen täsmentämistä tulevaa neuvottelukierrosta varten. Lääkärikunnnan mielipiteitä tavoitteista on kartoitettu useammallakin kyselyllä sekä paikallisosastojen kokouksissa ja muissa jäsentilaisuuksissa. Palkankorotusten tarpeellisuudesta jäsenistön keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys, mutta keinoista ja tavoitteiden yksityiskohdista on vielä erilaisia näkemyksiä.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 14/1997 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030