Akavan ehdotukset akateemisen työttömyyden helpottamiseksi

Akavalaisista kaksi kolmannesta työskentelee julkiselle alalla, joten kuntien ja valtion säästötoimet ovat nopeasti huonontaneet korkeakouluista valmistuvien mahdollisuuksia työnsaantiin. Työttömyys uhkaa etenkin naisvaltaisia opetus-, terveys- ja sosiaalialoja. Akavan laatimassa raportissa "Julkisen sektorin muutos ja akavalaisten työllisyys" esitetään toimenpide-ehdotuksia akateemisen työttömyyden korjaamiseksi.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 11/1993 Kommentteja

Valtakunnallinen erikoislääkärikuulustelu Pääerikoisalat

Erikoislääkärikuulustelun kuulusteluvaatimuksia uusitaan taas seuraavaa kaksivuotiskautta varten. Uusitut vaatimukset julkaistaan Suomen Lääkärilehdessä sekä kesällä ilmestyvissä yliopistojen erikoislääkärikoulutuksen opinto-oppaissa. Pääerikoisalojen vaatimuksista jäävät ennalleen vain kirurgian, korva-, nenä- ja kurkkutautien, neurologian ja syöpätautien ja sädehoidon vaatimukset. Kirjoista käytetään viimeisintä painosta, lehdistä luetaan yleensä kolme viimeistä vuosikertaa. Uudet kuulusteluvaatimukset tulevat voimaan 1.9.1993.

Lääkäriliiton työryhmän ehdotus palvelu- ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi: Valinnanvapaus ja perusturva terveydenhuollossa

Lääkäriliiton hallituksen asettama työryhmä esittää, että terveyspalvelujen tason ja kehityksen turvaamiseksi terveydenhuollon rahoituksessa siirryttäisiin verovarojen asemesta vakuutuspohjaiseen järjestelmään. Uudistuksen tavoitteina on taata kaikille hyvä terveyden- ja sairaanhoidon perusturva maksukyvystä riippumatta sekä tarjota potilaille oikeus valita lääkärinsä ja hoitopaikkansa. Lääkäriliitto on 9.3. luovuttanut työryhmän raportin sosiaali- ja terveysministeri Jorma Huuhtaselle ja ehdottanut, että ministeri käynnistäisi yhteiskunnallisesti laaja-alaisen selvitystyön terveydenhuollon rahoituspohjan ja kehitysmahdollisuuksien turvaamiseksi.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/1993 Kommentteja

Lääkärityöttömyys kasvaa ja tulee kalliiksi

Työvoimatoimistojen kirjoissa oli tammikuun lopussa 385 työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta lääkäriä, joista erikoislääkäreitä 83. Viime vuoden lopusta, eli kuukaudessa työttömien lääkärien kokonaismäärä oli kasvanut 41:llä ja erikoislääkärien 13:lla. Työpaikkojen tarjonta alkaa olla minimissään, sillä työvoimatoimistoihin oli tuona ajankohtana ilmoitettu vain 19 avointa lääkärinvirkaa tai -tointa, mikä on hiukan yli puolet kuukauden takaisesta 32:sta.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/1993 Kommentteja

Työttömyyspäivärahan suuruus

Kun tieto työttömyydestä tai lomautuksesta tulee, kannattaa ensi tilassa ottaa yhteyttä kotipaikkakunnan työvoimatoimistoon. Viimeistään se tulee tehdä ensimmäisenä työttömyyspäivänä, josta alkaen lasketaan normaalisti viiden työpäivän omavastuu- eli karenssiaika. Työvoimatoimistoon voi kuitenkin ilmoittautua jo työssä ollessa ja työttömyysuhan alai-sena milloin hyvänsä. Erorahaoikeuden säilyttämiseksi työvoimatoimistoon tulee irtisanomistilanteissa ilmoittautua viimeistään kuuden viikon kuluessa työnantajan irtisanomisilmoituksen tiedoksi saannista.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 6/1993 Kommentteja

Jos jäät työttömäksi - toimi näin: Ilmoittaudu heti työvoimatoimistoon

Ilmoittaudu jo kun tiedät työsuhteesi päättyvän tai viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä paikalliseen työvoimatoimistoon. Irtisanomistilanteissa on työvoimatoimistoon ilmoittauduttava erorahaoikeuden turvaamiseksi kuuden viikon kuluessa työnantajan irtisanomisilmoituksen tiedoksisaannista. Ota mukaan työtodistus tai nimikirjanote, josta ilmenee työsuhteen päättymisen syy. Pyydä työvoimatoimistosta ansioturvan päivärahahakemuslomake, jonka toimitat täytettynä liitteineen Lääkärien työttömyyskassalle.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 6/1993 Kommentteja

Lääkäriliiton hallitus: Lomarahasta ei saa luopua

Kunnissa käydään parhaillaan vaikeita paikallisneuvotteluja, joissa työnantaja irtisanomisilla ja lomautuksilla uhkaamalla pyrkii pakottamaan henkilöstön luopumaan lomarahoista. Syinä tähän ovat säästötoimet sekä tammikuussa voimaan tullut uusi pääsopimus, jonka mukaan kunnissa on mahdollista sopia valtakunnallisen virkaehtosopimuksen huononnuksista. Lääkäriliiton ohje jäsenistölle on kuitenkin, ettei palkkojen leikkauksiin tule suostua eikä lomarahasta luopua vastikkeetta.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 6/1993 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030