Ei edes kepeitä multia

Minulle läheinen ihminen kuoli kesällä, kukkeimpaan aikaan, jolloin pionit ja ruusut eivät olisi voineet olla enää kauniimpia. Hautajaiset noudattivat kirkollisen rituaalin tuttua kaavaa, jossa laulut, rukoukset ja muistosanat liittyivät toisiinsa ja jossa arkku ja sen kätkössä rakas ihminen siunattiin hiekkaristillä. Arkku kannettiin saatossa vanhan kirkkomaan läpi; kukat ja viimeiset tervehdykset luettiin haudalla.

Marja-Liisa Honkasalo

Ansiokas ­kokonaisuus neuropsykiatriasta

Kliininen neuropsykiatria alkaa mielenkiintoisella kuvauksella alan historiasta, jossa käydään läpi neuropsykiatrian varsin menestyksekkäitä alkumetrejä Suomessa ja sitä miten hermo- ja mielitautien erikoisala eriytyi neurologiaan ja psykiatriaan. Tämän eriytymisen ansiosta psykiatria ja neurologia pääsivät kehittymään omina aloinaan. Toisaalta neurologien tehdessä pesäeroa psykiatriaan neurologisen sairauden tai vamman vaikutukset mielen toimintoihin, emootioihin ja käytökseen jäivät vähemmälle huomiolle. Suomessa neuropsykiatrian ja käyttäytymisneurologian osaaminen jäi joidenkin alasta kiinnostuneiden neurologien ja psykiatrien itsenäisen kouluttautumisen varaan toisin kuin esim. USA:ssa, jossa käyttäytymisneurologia ja neuropsykiatria ovat oma erikoisalansa.

Kaisa Hartikainen

Kun valot sammuvat ­ihmismielessä

Kuvitelkaa olevanne viemässä tavaroita valaistulle ullakolle ja valot sammuvat yllättäen. Tulee säkkipimeää ja olette hädissänne siitä huolimatta, että ympäristö on periaatteessa tuttu. Silmät tottuvat hiljalleen pimeään ja samalla sokaiseva valaistus palaakin sammuakseen taas hetken kuluttua. Hämärän huoneet on kuvaus vastaavanlaisesta tapauksesta, mutta siinä valot välkkyvät ja pimenevät ihmismielessä.

Juha T. Laine

Kysymysten aatelia

Taas on se aika vuodesta jolloin on siirrytty elämään kehäkolmosen pohjoispuolelle. Pieneen punaiseen mummonmökkiin, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä vesiklosettia. Metsää, niittyä, järveä silmänkantamattomiin. Ja niissä niin monimuotoista elämää, että kaupungissa viime vuodet viettäneen isovanhemman kyvyt ovat koetuksella. Kaikki pitäisi tietää. Kaikkeen pitäisi löytyä selitys. Ainakin lastenlasten mielestä.

Hanna Nohynek

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030