Vankkaa tietoa kolesteroli-keskusteluun

Suurin mustin kirjaimin painettu TOTUUS kirjan kannessa saattaa hätkähdyttää maltillisempaan viestintään tottuneita terveydenhuollon ammattilaisia. Raflaava otsikko lienee vastaisku kaikenlaisille "totuuden" puhujille, jotka esittelevät ajatuksiaan kirjakauppojen hyllyillä ja muussa mediassa. Otsikosta huolimatta teos on puhdasverinen tietokirja. Kannen totuuden voidaan ajatella tarkoittavan "paras käytettävissä oleva tieto kolesterolista".

Pertti Mustajoki

Oppikirjan odotettu uudistus

Alan ensimmäinen kotimainen oppikirja ilmestyi 1980 ja nyt arvioitavana sen 4. täysin uudistettu painos. Siinä on noin 60 sivua enemmän kuin vuonna 1999 ilmestyneessä edeltäjässään, jonka tieto oli alan nopean kehityksen takia jo vanhentunutta. Kirjan yleisilme on raikas ja se houkuttelee perehtymään teokseen. Värikuvat ja moniväriset piirroskuvat ovat selkeitä. Asioita tiivistäviä taulukoita on riittävästi. Kirjoittajat edustavat alan kotimaista kärkiasiantuntijakaartia.

Jouko Kotimäki

Alttiuden aritmetiikka

Kun tein ensimmäisiä ulkomaanmatkojani, olin hyvin arka. Häpesin paljon, ajattelin, että aiheutan vaivaa Montmartrella menemällä kahvilaan ja tilaamalla croissantin sekä kahvin. Jo tuolloin tajusin silti, että eksyminen oli seikkailu: kun löysi perille, löysi samalla itsensä hiukan uutena, nyrjähtäneenä - ehkä janoisena ja nälkäisenä - mutta jollain tavalla muuttuneena. Voitonriemuisena siitä, että on uskaltanut asettua alttiiksi.

Riikka Pulkkinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030