Kilpaillaan!

Kilpaillaan!

Voitin elämäni ensimmäisen kilpailun, kun munasolu ja siihen tunkeutunut siittiö sai kasvaa minuksi eikä toiseksi ihmiseksi. Kilpaileminen ei kuitenkaan päättynyt siihen. Se jatkui ja on kiihtynyt koulu- ja opiskeluvuosien jälkeen niin kiivaaksi, että en oikeastaan tiedä, mikä asia elämässä ei ole kilpailua vai onko kaikki. Kaupunginorkesterin soolosellistin viran saa se soittaja, jonka sello soi kauneimmin, ja kirjallisuuden alalla kustannussopimuksen allekirjoittaa se kirjoittaja, jonka sanat taipuvat oivaltavimmin ympäröivän todellisuuden kuvaksi. Myös taiteessa laitetaan ihmiset paremmuusjärjestykseen, vaikka mittaamisen käsite on vieras.

Reetta Huttunen

Ymmärtääkö lääkäri?

Ilmari Kärki, taiteilijanimeltään IBE, on juuri 20 vuotta täyttänyt rap-artisti, joka julkaisi kolmannen albuminsa. Ibelius tarjoaa mahdollisuuden päästä sisään helsinkiläisen nuoren miehen maailmaan. Pehmeästi laulava artisti käy Ladissa (Tavastian Lauantaidisko), palaa yöllä kotiin 39N-bussilla ja tietysti riimittelee "beibilleen". Virkistävästi IBE tuo esiin myös herkkää puoltaan, vaikka perinteisestä rap-machoilustakin vielä kaikuja kuuluu. IBE:n kieli on tuoretta nuorisokieltä, jossa englanti sulautuu suomen kieleen. Kappaleessa Edgy IBE räppää meistä lääkäreistä:

Sonja Sulkava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030