Betonia tai puutarhaa?

Tämän jutun minä osaan! Erotan jyvät akanoista keskustelusta, jossa pohditaan kaupunkiasumista: kerrostaloissa raideliikenteen varrella vai vihertävissä puutarhakaupunginosissa? Muistattehan, mistä koko juttu alkoi. Syyskesällä 2003 tuore pääministeri Matti Vanhanen kutsui toimittajia katsastamaan nurmijärveläistä kotiaan. Peltojen takana avautui metsää ja maisemaan sopivia perhetaloja. Oman kotinsa rakentaneen Vanhasen miesenergia järisytti boheemitoimittajien haurasta urbaania egoa. Pääministerin asumismuodosta tehtiin hieman naurettavaa "nurmijärveläisyyttä".

Laura Kolbe

Valta rapistuvassa hyvinvointivaltiossa

Valtaa käytetään, valtaa hamutaan ja valtaa piilotellaan. Kukaan ei nykyisin mielellään myönnä käyttävänsä valtaa. Missä siis ovat tämän ajan vallanpitäjät? Gaudeamuksen valtaa ja vallankäyttöä käsittelevät artikkelikokoelmat etsivät, löytävät ja paljastavat 2000-luvun vallan pesäpaikat. Poliitikoilta ja demokraattisilta elimiltä valta on siirtymässä entistä vahvemmin markkinavoimille ja Suomessa erityisesti valtiovarainministeriön virkamiehille.

Ulla Järvi

Kulttuurista terveyttä

Näyttelijä Jussi Lehtosen kirjallinen kertomus havainnoista monologiesityksestään vuonna 2006 alkaneella hoitolaitoskiertueella on saanut nimekseen Samassa valossa. Tämä perustuu siihen, että laitostilanteessa yleisöltä ei sammuteta valoja kuten teatterissa. Teos perustuu Lehtosen erityisen tarkkaan pitämään kiertuepäiväkirjaan, johon hän on kirjannut mukana olleiden repliikkejä, näkemyksiä ja tuntemuksia ennen esitystä, sen aikana sekä esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa.

Matti Ponteva

Unohdettujen ihmisten sonettisoturi

Näyttelijä Jussi Lehtonen on viimeisen neljän vuoden aikana mennyt paikkoihin, jotka muut kiertävät kaukaa, ja vienyt taiteensa mukanaan. Hoitolaitoksiin ja vankiloihin, yleisönään vanhukset, syöpäsairaat, dementikot, päihdeongelmaiset, kehitysvammaiset, psykiatriset potilaat ja nuorisovangit. Heille Lehtonen on rakentanut vähäeleisen estradinsa ja esittänyt rakkautta ja kuolemaa väkevästi koko tunneskaalalla kuvaavia Shakespearen sonetteja.

Jaana Ahlblad

Terveyspervertikko

Kun olin lapsi, meille tuli julkaisu "Syöpä-Cancer". Lehden jokaiseen numeroon oli piirretty söpö pupujussin kuva. Kuvan alla luki: älä laita päätäsi pensaaseen. Tekstissä kehotettiin herkeämättä tarkkailemaan itseään syövän varalta. Jos iholla näkyisi tummia luomia, uloste muuttuisi tummemmaksi, löysemmäksi, veriseksi tai jostain löytyisi kyhmy, kehotettiin viivyttelemättä hakeutumaan lääkäriin. Silloin saattoi kyllä jo olla liian myöhäistä. Elin lapsuuteni syövän pelossa.

Heidi Mäkinen

Aristoteles
Tieteiden isä, osa III

Aristoteles oli intohimoisen tiedonhaluinen. Teoksessaan Eläinten osista hän sanoo, ettei halua jättää tutkimatta yhtäkään eläintä, oli se kuinka mitätön tahansa. Biologia olikin tiedemiehenä hänen pääalansa. Meribiologiasta hän teki täsmällisiä ja tarkkoja tutkimuksia. Charles Darwin totesi kahden jumalansa, Linnén and Cuvier´n olevan Aristoteleen rinnalla pelkkiä koulupoikia. Aristotelesta pidetään ensimmäisenä länsimaisena biologina, kasvi- ja eläintieteen perustajana. Hän ei ollut lääkäri, mutta otti kantaa ihmiseen biologisena ja psyykkisenä olentona.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030