Evoluution kaasu ja jarru

Mieltymys alkoholipitoisiin juomiin on vanhaa perua. Todisteita siitä on jo kivikaudelta. Suomalaisten sanotaan oppineen viinanpolton venäläisiltä sotilailta 1500-luvulla. Viinaa keitettiin lähes mistä tahansa: perunasta, viljasta tai puun osista. Viinanpoltto kiellettiin tavalliselta kansalta 1800-luvulla ja tuotanto keskitettiin viinatehtaisiin. Samoihin aikoihin alkoi vakiintua käsitys suomalaisesta erityisyydestä, heikosta viinapäästä.

Harri Vainio

Pyy Pivossa, Kymmenen Kiinassa

Ystävällisen uteliaat, ryppyisen ahavoituneet naisen kasvot hymyilevät olkihatun alta vierailijalle: "Ni hao". Pautarhurin päivä itkupajun alla, heinäpuutarhan huolellisena saksijana, on tältä erää ohi. Tätä lintujen laulun täyttämää pysähtynyttä keidasta ympäröi Shanghain harmaa savusumuinen esikaupunkialue, jossa tuhannet pilvenpiirtäjälähiöt tavoittavat taivasta. Toistensa kopioina toistuvat asuinalueet on nimetty eurooppalaisittain. Ehkäpä puutarhurirouva ripustaa aamuisin sängynpeittonsa tuulettumaan Salon Paradisen kolmannenkymmenennen kerroksen pienelle parvekkeelle, tuhansien naapuriensa lailla. Vieressä kiiltelee viimeistä arkkitehtonista suuntaa edustava yritysjätti, jonka ovesta valikoituu sisään mustapukuisia menestyjiä.

Anu Wartiovaara

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030