Terveyskeskusten pelastamisella on kiire

Yhä useampi kansalainen hakee apua terveysongelmissaan ensisijaisesti muualta kuin terveyskeskuksesta. Erityisesti suurituloiset ovat kiihtyvällä vauhdeilla siirtymässä muiden vaihtoehtojen käyttäjiksi. Vuonna 2004 vielä yli 40 prosenttia ylimpään tuloviidennekseen kuuluvista ilmoitti hakeutuvansa sairastuessaan terveyskeskukseen, mutta vain kaksi vuotta myöhemmin tuo osuus oli laskenut alle 35 prosentin.

Osmo Soininvaara

Rangaistus laitoksissa

Hoitolaitoksissa potilaiden ja henkilökunnan turvallisuus on joskus taattava potilaisiin kohdistuvin pakottein tai rajoittein. Perusoikeuksien rajoituksista on säädettävä lailla. Rikosoikeuden hätävarjelu- ja pakkotilapykälät ovat laitoksissakin voimassa, mutta erityislainsäädännöllä on etusija, kun kehitysvammaisten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan kehitysvammalain perusteella ja tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien psykiatristen potilaiden itsemääräämisoikeuteen puututaan mielenterveyslain perusteella. Vapaaehtoisen psykiatrisen hoidon osalta ei ole nimenomaisia säännöksiä rajoitustoimenpiteistä. Vanhustenhuollossa pakon ja rajoittamisen käyttöä ei ole erikseen lailla säännelty. Se on ongelmallista, kun turvallisuutta tavoiteltaessa lukitaan ovia ja sidotaan.

Veronica Pimenoff

Kuinka kaunista onkaan laiskotella

Joutilaisuus on kuin luomuruoka. Kaikki sitä ylistävät, mutta juuri kenelläkään ei ole siihen aikaa tai varaa. Meille näet vakuutellaan, että ilman jatkuvaa kiirettä ja tehokkuuden eksponentiaalista sinkoutumista talouden stratosfääreihin koko tunnettu maailma on vaarassa. Laiskottelu ei enää ole sallittua missään. Eräs pieni mutta symptomaattinen osoitus tästä on, että työnseuranta on hiipimässä jopa yliopistoihin.

Kari Enqvist

Me and my dog

Lauantaisin mökin saunan ovella käydään kova taistelu: kuka perheenjäsenistä pääsee ensimmäisenä sisälle? Kilpailun voittaa Casse, karkeakarvainen mäyräkoiramme, mökkikylän kovin saunoja. Itse otan lepoasennon lauteilla, puoliso vahtii kiuasta ja koira istuu lattialla. Se huokailee syvään ja keskittyy katsomaan lasisen kiuasluukun takana loimuavaa tulta. Koira marssii perässämme uimaan laiturille, suihkuun ja saunan terassille vilvoittelemaan. Viikonloput huipentuvat siihen, että me kolme istumme sohvalla ja seuraamme hartaana auringonlaskua Päijänteellä.

Laura Kolbe

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030