Reikä sydämessä

Sepelvaltimotautia voi länsimaissa luonnehtia "aikamme sairaudeksi". Vastaavasti kuin tuberkuloosiin aikanaan, nykyisin sydäntauteihin kiteytyy nykyaikaisen elämän peruskysymyksiä. Sellaisia ovat elintavat, valinnat, ulkomuoto, kulutus ja yksilöllinen vastuu omasta elämästä ja sairaudesta. Sydänsairaus on ollut viime vuosisadan lääketieteessäkin monien kiinnostavien diagnostisten kiistelyjen paikka. Framingham-tutkimuksen ansiosta voidaan sanoa, että parantumattomaksi ja degeneratiiviseksi määritelty tauti muotoutui ennaltaehkäisyn kysymykseksi, kansanterveysongelmaksi.

Marja-Liisa Honkasalo

Keisari ilman vaatteita

Jokaisella ajalla on keisarinsa, joka kulkee ilman vaatteita. Alastomuudelle on hämmästelijöitä, mutta heidän äänensä ei kuulu kauas. Yksi meidän aikamme alastomista keisareista on johtaja ilman johtamansa asian sisällön tuntemusta. Suomi haluaa menestyä osaajien maana. Miten on kuitenkin käynyt niin, että joka paikassa tätä osaamista ohjaamaan tarvitaan johtajat, joilla puolestaan ei tätä asiantuntijuutta ole, ja miksi tätä osaamista täytyy lisääntyvässä määrin valvoa. Miten on niin kevyesti hyväksytty ajatus, että valvojan ei tarvitse olla alan asiantuntija, tai että on olemassa johtajuutta, joka voidaan kouluttaa ihmiseen, niin että hän voi sitten ryhtyä johtamaan mitä ja ketä tahansa.

Liisa Keltikangas-Järvinen

Yksityisalue - asiattomilta pääsy kielletty

Kesällä tunsin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen. Se tapahtui huomatessani olevani isäni kanssa täsmälleen samaa mieltä puheenaiheesta. No nyt meni vähän väärin (olin isäni kanssa samaa mieltä jo kuusi vuotta sitten lukiessani armeijassa Mika Waltarin teoksia, joista siis molemmat pidämme). Kuitenkin, olimme samaa mieltä siitä, että on harhaista ja elämälle vierasta, että nykyajan nuorten (kiellän kuuluvani enää tuohon ryhmään tässä tarkoittamassani merkityksessä, muuten toki) keskeisin tavoite elämässä on tulla kuuluisaksi julkkikseksi. Sellaisessa ei ole mitään järkeä, niin kuin ei tietysti nuorten ailahtelevaisessa elämässä usein ylipäätäänkään ole. Kuuluisuus on - vaikka se ei olekaan absoluuttisen hyvä asia - palkinto tavanomaisesta poikkeavasta suoriutumisesta. W. A. Mozart, Jeesus Nasaretilainen ja Adolf Hitler ovat kaikki kiistattoman kuuluisia henkilöitä, mutta siihen heidän yhtäläisyytensä taitavat loppuakin. Kuuluisaksi voi tulla monella tavalla. On kuitenkin helpompaa tappaa ihmisiä kuin säveltää maagisen taidokasta musiikkia tai kävellä vettä pitkin. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä viime aikojen iltapäivälehdistä, joita en myönnä koskaan selailevani.

Antti J. Saari

Nerovaraus

"Tuntuu niin mukavalta, että minut todella halutaan jonnekin", totesi huippututkija vastikään lähtiessään Helsingin yliopistosta Amerikkaan perustamaan laboratoriotaan. "Sain tarjouksen josta en mitenkään voinut kieltäytyä", sanoi Suomen tunnetuimpiin kuuluva tutkija lähtiessään ulkomaille johtamaan instituuttia. "Saan moninkertaiset resurssit", totesi nuori nero päätettyään karistaa kotomaan pölyt sandaaleistaan. Jäin suremaan taitavien kollegoiden katoamista - ja miettimään, miksi noilla kommenteilla ei tulla Suomeen, vaan täältä lähdetään.

Anu Wartiovaara

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030