Vakuutuslääke- tiedettä historian hämärästä euroajan kynnykselle

"Ratkaiseva asiantuntija" on nimeltään Suomen Vakuutuslääkärien Yhdistyksen historiikki, joka julkaistiin äskettäin yhdistyksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Kirjan tekijä on Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton tiedottaja Sulevi Pellinen. Lyhyistä elävästi kirjoitetuista välähdyksistä lukija saa kuvan vakuutuslääketieteen ja suomalaisen vakuutustoiminnan virstanpylväistä. Hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa.

Kuvia ja vähän sanojakin vulvan taudeista

Esipuheen mukaan kirja on tarkoitettu oppaaksi gynekologeille sekä iho- ja sukupuolitautilääkäreille. Kirjan painoalasta on tekstiä noin viidesosa. Värivalokuvia on 237. Lukujen aiheet ovat: yleiset periaatteet; tulehdukset; ei-tulehdukselliset kasvaimiin liittymättömät tilat; kasvainmaiset viat; kystat ja kasvaimet; sekalaiset tilat; lapsuuden vauriot ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lisäksi on vaurioihin johdatteleva teksti sekä liitteessä kasvainten, kasvaimiin liittymättömien tilojen ja vulvodynian luokittelu.

Johdatus Albert Schweitzerin elämäntyöhön

Yleisessä tietoisuudessa Schweit-zer on ennen kaikkea kehitysmaalääkäri (oikeammin lähetyslääkäri), Lambarenen pienen sairaalan monikymmenvuotinen johtajalääkäri aina kuolemaansa vuonna 1965 asti. Mutta hän oli myös urkutaiteilija, merkittävä Bach-tuntija, ansioitunut teologi ja arvostettu kulttuurikriitikko, Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Goethemäisiin mittoihin ulottuva hengen universaalijärkäle siis, joita vuosisataan mahtuu pari kolme.

Ekologiset terveyden uhat maailmassa

Our Planet, Our Health on WHO:n terveys- ja ympäristökomission YK:n Rion ympäristö- ja kehityskonferenssia varten laatima selvitys, joka tarkastelee terveyden, ympäristön ja kehityksen välisiä yhteyksiä. Komission käsityksen mukaan kehitys, joka ei ota huomioon ympäristöä johtaa väistämättä terveyden huononemiseen. Nykyisten ja tulevien sukupolvien terveyden ja selviytymisen riippuvuus ympäristöstä on aliarvioitu. Kirja antaa kuvan nykytilanteesta, johon kehitys maailmalaajuisesti on johtanut.

Nivelten liikkeiden mittaaminen

Jokainen yleislääkäri, moni erikoislääkäri, lääketieteen opiskelija ja lääkintävoimistelija törmää nivelten liikeiden mittaamiseen. Liikekulmien arvioinnissa, liikkeen nollakohdan valinnassa, liikeiden ja asentojen nimityksissä ja mittaustulosten ilmoittamistavassa vallitsee edelleen kirjavuutta. Näistä saattaa aiheutua väärinkäsityksiä ja virheitä ja esim. työkyvyttömyyden tai vammaisuuden arvioinnissa voi tapahtua epäoikeudenmukaisia ratkaisuja.

Tueksi dementiapotilaiden lähiauttajille, tutustuttavaksi lääkäreille

On selvää, että dementiapotilaiden omaiset tarvitsevat tällaisen oppaan, ja ammattiauttajillekin se lienee oiva tuki työympäristöstä tihkuvan tiedon rungoksi ja lisäksi. Kirjaan sisältyvän kirjallisuusluettelon mukaan on maassamme ollut samaan pyrkiviä kirjoja jo aikaisemminkin. Näihin en valitettavasti ole tutustunut, joten en pysty vertaamaan. Tämä kirja on kuitenkin hyvä tarpeellisen tiedon lähde kohderyhmilleen.

Uudistettu suomalainen mikrobiologian oppikirja

Ilahduttavan laaja ja uudistunut mikrobiologian oppikirjan kuudes painos on tervetullut teos sekä opiskelijoille että käsikirjaksi kaikille infektio- tai immuunitautien parissa työskenteleville. Vaikeaselkoista immunologiaa on helpointa lukea omalla kielellä, ja mikrobitautien tärkeysjärjestys on meillä elinolojemme vuoksi erilainen kuin yleensä maailmalla. On tär-keää tietää perusteellisesti meillä yleisinä esiintyvistä mikrobeista ja toisaalta riittävästi muualla maailmassa yleisistä tautien aiheuttajista.

Aivokuoleman rajausta

Aivokuoleman käsite on vakiintunut, ja se on tuttu sairaaloissa työskenteleville anestesiologeille ja neurologeille. Vieras se ei ole muillekaan lääkäreille eikä hoitohenkilökunnalle, mutta yksityiskohdiltaan ja kriteereiltään jo hatarammin tunnettu. Yleisesti ihmisten mielikuvat aivokuolemasta ovat melko hämärät ja usein jopa väärät. Ei ole harvinaista, että se sekoitetaan vaikean aivovamman seurauksena toisinaan kehittyvään pysyvään vegetatiiviseen tilaan (persistent vegetative state, PVS), jossa aivokuori on peruuttamattomasti tuhoutunut, mutta hengitystä sekä sydämen ja muiden sisäelinten toimintaa säätelevän aivorungon toiminta jatkuu.

Siniverellä sävytettyä - brittiläinen lihaspatologian oppikirja

Brittiläinen neurologia on varsin siniveristä: 1960-luvun neurologian oppikirjan oli kirjoittanut Lord Brain of Eynsham, joka todella oli lordi, rahvasnimeltään Dr. W.R. Brain. Hänen sukunimensä taustasta en ole saanut selville, oliko nomen est omen vai neurologin narsismia. Lordi Brainin neurologian kirjaa, nykyisin Brain's Neurology, tuli mukaan kirjoittamaan Sir Roger Bannister, joka tosin oli saanut Sir-arvonsa juostuaan lääketieteen opiskelijana 1953 ensimmäisenä maailmassa ns. haamumailin eli viipyi matkalla alle neljän minuutin. Neurologian kilpaveljet ovatkin väittäneet hänen olleen parempi juoksijana.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030