Eliittikulttuuria kaikille

Viime syksynä Nurmeksessa ennen illan esitelmätilaisuuden alkamista minua lähestyi keski-ikäinen nainen ja tiedusteli, mahdanko muistaa hänet. Aikaisemmasta tapaamisestamme oli kulunut noin 36 vuotta. Noiden vuosien aikana naamassani on tapahtunut tuskin havaittavia muutoksia, mutta rouva oli kyllä aivan erinäköinen kuin se opiskelijatyttö, joka aikoinaan liftasi Kimasen Sepon kyytiin ja jonka Seppo pestasi keittäjäksi Kuhmon ihka ensimmäisille kamarimusiikkijuhlille.

Jari Sinkkonen

Kaiken Arkipäiväisen Teoria

Kaiken Teoria on teoreettisten fyysikoiden Graalin malja, jota etsiessään nämä nykyajan Galahadit ovat valmiit kapuamaan vaikka ylimääräisiin ulottuvuuksiin. Mutta käytännössä Kaiken Teoria on jo löytynyt. Siinä on toki puutteita, mutta ne koskevat vain ääriolosuhteita: mustia aukkoja tai alkuräjähdystä. Niinpä voimme kutsua sitä Kaiken Arkipäiväisen Teoriaksi, vaikka sillä on tylsempikin nimi: sähkömagnetismi.

Kari Enqvist

Lopullinen totuus - vanhusten hyvästä hoidosta

Kun geriatrian "grand old manilta", Sir John Grimley Evansilta, kysyttiin (allekirjoittanut 1998), mikä hänen mielestään oli paras tapa levittää vanhusten hyvän ja tehokkaan hoidon ilosanomaa kollegoille ja heidän kanssaan työskenteleville ammattiryhmille, hän vastasi: konsultointi. Hän oli tullut siihen tulokseen, että ainakin Isossa-Britanniassa geriatristen erikoisosastojen tietämys tuppasi jäämään näiden osastojen omaksi osaamiseksi sen sijaan, että asianmukaisesta geriatrisesta diagnostiikasta ja hoidosta olisi tullut koko sairaalan tavaramerkki. Asia jäi kytemään.

Harriet Finne-Soveri

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030