Uusi Eriksgata

Tammi-helmikuussa toteutuu STM:n ja sen tutkimuslaitosten, lääninhallitusten, Kuntaliiton ja Terveyden edistämisen keskuksen järjestämä terveyden edistämisen maakuntakierros. Peruspalveluministerin kalenterista on raivattu tilaa näille seminaareille, joihin kutsutaan kuntien luottamus- ja virkajohtoa sekä järjestöjen, kuntayhtymien ja koulutusorganisaatioiden päällystöä. Rahvaan pariin siirrytään läänivetoisesti vuoden mittaan.

Risto Ihalainen

Tärkeää

Uusi kalenteri on ihanan tyhjä, loputtomasti päiviä käytettäväksi. Ajastahan ei voi olla pula, sitä tulee koko ajan lisää. Todellisuudessa aika loppuu aina kesken. Kiireen vuoksi jätän hoitamatta monta sellaista asiaa, jotka haluaisin tehdä. Entä jos priorisoisin asiat paremmin? Ehkä onnistuisin täyttämään kalenterini sellaisella, joka myös loppuvuodesta näyttää mielekkäältä. Päätän aloittaa listaamalla tärkeitä ja turhia asioita. Yritän karsia turhat, jolloin aikaa jää tärkeille. Vaikuttaa yksinkertaiselta. Olen tyytyväinen suunnitelmaani.

Minerva Krohn

Harmaata ja mustaa terapiaa

Psykoterapiassa käsitellään usein julman raskaita tunteita ja elämän ääri-ilmiöitä. Niitä ovat nöyryytykset, häpeä ja syyllisyys, jotka uhkaavat johtaa murhaan tai itsemurhaan, lamaavat ahdistukset tai elämänhalun menetys. Terapeutin ammatissa voi kuitenkin toimia aivan kuka tahansa, kunhan ei käytä psykoterapeutin suojattua ammattinimikettä. Lailliseksi on tulkittu mainos, jossa itsensä nimittänyt terapeutti tarjoaa viattomasti psykoterapiaa.

Hannu Lauerma

... ja tulee kotona pärjäämättömyyden vuoksi pysyvään laitoshoitoon...

Kollegani eivät ymmärrä minua (noin yleisesti ottaen ja oikeat geriatrit pois lukien). Se johtuu siitä, etteivät he vielä ole nähneet valoa. Koska minä olen, ja asia on perimmältään melko helppo, esitän muutaman havaintoesimerkin avulla, miten valo tulee näkyväksi. Kun olet sisäistänyt esitetyt kolme teesiä, valo näkyy ihan itsestään, eikä ollenkaan tarvitse tarpoa minkäänlaisessa mummojen suossa.

Harriet Finne-Soveri

Lapsia psykoterapiassa

Google on sitten merkillinen: se löytää 96 700 osumaa, kun etsin tietoa edesmenneestä bulgarialaissyntyisestä bassolaulajasta nimeltä Boris Christoff. Vielä ihmeellisempää on, että Google löytää ihmisiä, jotka ovat lapsuudessaan olleet psykoterapia-asiakkaitani. En tiedä, miten eettistä entisten potilaiden googlaaminen on. Olen puolustautunut sisäistä kriitikkoani vastaan pitämällä tirkistelyäni epävirallisena seurantatutkimuksena - ja Googlehan kertoo vain julkisia tietoja. Lastenpsykiatriassa pitkät seurannat ovat harvinaisia ja onhan se ammatillisestikin hyödyllistä tietää, miten terapiaa saaneet asiakkaani ovat sittemmin selvinneet...

Jari Sinkkonen

Lässähdys

Lehdessä kerrottiin, että meitä eurooppalaisia uhkaa lässähdys. Olemme elämäämme liian tyytyväisiä emmekä ponnistele tarpeeksi. Siksi kaikki lässähtää ja sitten emme enää ole tyytyväisiä. Niinistö varoitteli peräti luxemburgilaistumisesta, jossa keskiluokka odottelee vain suu auki kermaleivoksia ja punaviiniä. En ole käynyt Luxemburgissa, mutta se on kuulemma todella tylsä paikka. En halua Eurooppaan lisää tylsyyttä, vaikka punaviiniä olisi tarjolla kuinka. Sitä ei kuitenkaan voi mielin määrin juoda. Jos juo, lässähtää varmasti.

Minerva Krohn

Jäähyväiset isille

Lapsuuteni maalaiskylässä isät tekivät raskaita töitä pelloilla ja metsissä eikä heidän roolistaan vanhempana puhuttu paljonkaan. Jotkut heistä olivat liian ankaria kurinpitäjiä ja yksioikoisia kasvattajia. Joukkoon mahtui kuitenkin myös miehiä, jotka uskalsivat näyttää, että lapset olivat heille rakkaita, ja jotka pyyhkäisivät joulu- tai kevätjuhlassa kyyneleen silmänurkastaan lastensa esityksiä katsellessaan. Silloinkin, yli 40 vuotta sitten, oli isiä, jotka tekivät kaikkensa, jotta lapsilla olisi paremmat elämän edellytykset kuin heillä itsellään oli ollut.

Jari Sinkkonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030