Terveydenhuolto

"Potilasturvallisuutta ei olisi voinut enää vaarantaa – se olisi menetetty"

Valviran ylijohtaja: Pitkittyvä työtaistelu nakertaa Suomen resilienssin kulmakiveä, ja onko nyt sen aika – ei todellakaan ole.

Maria Nummela

Lakkotilanne näytti jo ennen pääsiäispyhiä huolestuttavalta, sillä ennakkotietojen mukaan hoitajia oli saatavissa vain murto-osa suojelutyön minimimitoituksesta. Määrä oli hyvin paljon pienempi kuin lakon ensimmäisen jakson aikana, ja silloinkin hoitajia oli monissa kiireellisen hoidon yksiköissä liian vähän.

– Ei voida puhua potilasturvallisuuden vaarantamisesta, kun sitä ei olisi ollut ollenkaan, Valviran ylijohtaja Markus Henriksson sanoo.

Lakon kakkosvaiheen peruuntuminen tuntuu juuri nyt helpotukselta, mutta tämä on tilapäistä.

– Tässä voi tulla vielä hyvinkin vaikeita vaiheita. Emme tiedä, mitä ne tulevat olemaan.

Suomessa on vakava hoitajapula

– Järjestöjen kanssa on helppo olla samaa mieltä, että Suomessa on vakava hoitajapula.

– Koen ikäväksi rooliksi sen, että leimaudun tahtomattani hoitajavastaiseksi. Arvostan hyvin paljon hoitajia – olen tehnyt vuosikausia heidän kanssaan hyvää yhteistyötä lääkärinä, Henriksson sanoo.

Valviran tehtävä on huolehtia potilasturvallisuudesta ja tuoda tätä esiin.

– Tuntuu tosi kurjalta saada kuraa niskaan siltä puolelta, jota kovasti arvostan.

Laki ei ole hokkuspokkusratkaisu

Valvira on todennut, että potilasturvallisuuslain säätäminen on perusteltua ja että sen soveltaminen olisi ehdottomasti viimeisiä keinoja.

– Laki ei ole mikään hokkuspokkusratkaisu.

Lue myös

Markus Henrikssonin mukaan mahdollisen lain tarkoittamien työmääräysten toteuttaminen ei ole helppo rasti. Potilasturvallisuuslakia hän pitää viimesijaisena keinona turvata hoitoa kiperimpiin paikkoihin. Lailla ei olisi kuitenkaan mitenkään laaja-alaista kykyä estää potilaille lakosta koituvia haittoja.

– Juuri näinä aikoina Suomi tarvitsisi sekä hyvää huoltovarmuutta ja resilienssiä. Hyvän resilienssin yksi kulmakivi on se, että ihmiset pääsevät ja tietävät pääsevänsä tarvittaessa tarvitsemansa kiireellisen ja välttämättömän avun piiriin.

– Jos työtaistelu pitkittyy ja vaikeutuu, tämä nakertaa Suomen resilienssin kulmakiveä, ja onko nyt sen aika – ei todellakaan ole.

Kirjoittaja

Maria Nummela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030