Olkapään natiiviröntgenkuvaus

Natiiviröntgenkuvaus on säilyttänyt vankan asemansa olkapään peruskuvantamismenetelmänä. Tärkeimpiä natiivikuvauksen aiheita ovat traumaattiset, degeneratiiviset ja reumamuutokset, ja natiivikuvia tarvitaan edelleen diagnostiikan tukena uudempiakin tekniikoita käytettäessä. Artrografia on varsin luotettava kiertäjäkalvosimen täydellisten repeämien diagnostiikassa. Kaikukuvauksella on mahdollista diagnosoida tendiniitti sekä osittainen ja täydellinen kiertäjäkalvosimen repeämä. Magneettikuvaus on osoittautunut parhaimmaksi menetelmäksi pehmytkudosmuutosten ja ongelmallisten luuprosessien selvittelyssä.

Markku Päivänsalo, Pekka Jalovaara, Eija Pääkkö, Valtteri Myllylä

Liuottimien ja melun yhteisvaikutukset sisäkorvaan ja kuuloon

Melu on kohtalaisen hyvin tunnettu "sisäkorvamyrkky". Se aiheuttaa tyypillisesti sensorineuraalisen kuulovian, jonka anatomisena vastineena on kuvattu degeneratiivisia muutoksia kuuloelimessä (Cortin elimessä), ennen kaikkea sen aistinsoluissa. Altistuminen voimakkaalle melulle on keskeinen työelämän terveysriski. Huolimatta tehostuneesta meluntorjunnasta ja kuulonsuojainten käytöstä, meluvammojen määrä ei näytä vähentyneen, joskin niiden vaikeusaste on lieventynyt. Maassamme on edelleen ilmoitettu vakuutusyhtiöille ammattitautina vuosittain noin 1 800 uutta meluvammaa.

Antti Mäkitie, Vesa Riihimäki, Ulla Pirvola, Jukka Ylikoski

Mitä ovat psykosomaattiset häiriöt - vai onko niitä enää?

Käsitteellä psykosomaattinen häiriö on ollut useita eri merkityssisältöjä. 1900-luvun alussa psykosomaattisina pidettyjen sairauksien määrä oli hyvin vähäinen. Sittemmin sanan psykosomaattinen merkitys on väljentynyt ja koko käsitteen psykosomaattinen häiriö mielekkyys on kyseenalaistettu. Kaikkien sairauksien diagnosoinnissa, tutkimuksessa ja hoidossa on tärkeää ottaa huomioon niin somaattiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Vuoden alussa voimaan tulleessa tautiluokituksessa on joitakin häiriöitä, joihin nimike psykosomaattinen edelleen sopii. Ne ovat mielenterveyden häiriöitä, joiden oirekuva on kokonaan tai lähes kokonaan somaattinen. Käytännön lääkärin pitää tunnistaa psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden osuus näissä häiriöissä.

Matti Joukamaa, Minna Koskinen

Lasten kuolemaan johtaneet koti- ja vapaa-ajan tapaturmat 1987-1993

Suomessa kuolee vuosittain tapaturmaisesti nelisenkymmentä alle 10-vuotiasta lasta. Yleisimmin lapsen kuolemaan johtava tapaturma on liikenneonnettomuus, mutta edelleenkin noin puolet alle 10-vuotiaiden tapaturmakuolemista sattuu kotona ja vapaa-ajan vietossa. Tapaturmien ehkäisyn kannalta koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ovat avainasemassa. Vuosina 1987-93 kuoli muualla kuin tieliikenteessä sattuneissa tapaturmissa 1-9-vuotiaita lapsia yhteensä 138, heistä noin puolet hukkumalla. Tapahtumatietojen perusteella kolmessa neljäsosassa tapauksista oli osoitettavissa tapaturmalle altistavia tekijöitä, kuten vaarallinen ympäristö tai puutteellinen valvonta. Lasten tapaturmakuolemia voitaisiin vieläkin vähentää tehostamalla vanhempiin kohdistuvaa valistusta sekä kiinnittämällä huomiota ympäristön turvallisuuteen, esimerkiksi pihakaivojen, kaivantojen ja uima-altaiden rakenteisiin sekä pihapiirissä liikkuvien työkoneiden vaaraan.

Marja-Liisa Itkonen, Kari Karkola, Pekka J. Karhunen

Sydämen vasemman ja oikean eteisen toiminnan sekä mitraalivirtausprofiilin magneettitutkimus

Sydämen eteinen toimii myötäävänä verivarastona kammion välittömässä läheisyydessä. Eteisen toiminta muuttaa melko tasaisen laskimopaluun jaksoittaiseksi kammion täyttymiseksi. Eteistoiminta voidaan jakaa varastovaiheeseen kammiosystolen aikana, läpikulkuvaiheeseen kammiodiastolen keskivaiheilla ja pumppausvaiheeseen kammiodiastolen lopulla eteissystolen tapahtuessa. Eri toimintavaiheiden osuuteen vaikuttaa hemodynaaminen tilanne, eteisen ominaisuudet, eteis-kammiokanavan ominaisuudet ja myös kammion systolinen ja diastolinen toiminta.

Vesa Järvinen

Akuutti suoli-iskemia

Ateroskleroosin eri kliiniset ilmentymät aiheuttavat huomattavan terveysongelman teollistuneissa yhteiskunnissa. Tutkimustyö tällä alalla on perinteisesti ollut voimallista. Ateroskleroosin suolistomanifestaatioiden tutkimus on sitä vastoin saattanut jäädä vähemmälle. Vaikkakin akuutti suoli-iskemia (mesenteriaali-iskemia, intestinaalinen iskemia) on etiologialtaan monitekijäinen, se on monasti yhteydessä suolivaltimoiden atero-skleroosiin ja paikalliseen trombin muodostumiseen. Suoli-iskemia voi ilmetä myös aortoiliakaalisen valtimorekonstruktion jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää akuutin suoli-iskemian esiintyvyyttä ja hoitotuloksia sekä vatsa-aortan leikkauksiin liittyen mahdollisuutta tunnistaa ennalta riskipotilaat. Suolivaltimoiden ateroskleroosin esiintyvyyttä ja yhteyttä muihin ateroskleroosin ilmenemismuotoihin sekä riskitekijöihin on selvitetty ruumiinavausaineiston perusteella.

Otso Järvinen

Magneettispektroskopia aivokasvainten kemiallisen koostumuksen määrittelyssä

Ihmisen aivokasvainten leikkausta edeltävä tutkimus ja laadunmääritys perustuu kasvainten rakennetta selventäviin tutkimusmenetelmiin, tietokonetomografiaan ja magneettikuvaukseen. Tavanomaisessa magneettikuvauksessa signaali muodostuu veden ja rasvan protoneista, mutta spektroskopiassa tarkastellaan näiden lisäksi eräiden aminohappojen, energia-aineenvaihduntatuotteiden ja kalvoyhdisteiden signaaleja. Tässä tutkimuksessa tehtiin leikkausta edeltävän magneettikuvauksen yhteydessä aivokasvainpotilaille kasvaimen magneettispektroskopiatutkimus, ja näin määritettyjä ainepitoisuuksia verrattiin leikkauksessa saatujen kasvainnäytteiden vastaaviin pitoisuuksiin. Lisäksi kehitettiin menetelmä, jolla kasvaimet voitiin luokitella histologisesti hyvän- ja pahanlaatuisiin magneettispektroskooppisten piirteiden perusteella.

Jussi-Pekka Usenius

Ravinnon kalsium ja verenpaine

Ruokasuola ja etanoli vaikuttavat selvästi ja kliinisesti merkitsevästi verenpaineeseen, ja näiden ravintoaineiden käytön säätelyllä voidaan vaikuttaa verenpaineeseen. Tiedetään myös, että kalsiumin saanti vaikuttaa verenpaineeseen: verenpaine laskee, kun käyttää kalkkia. Sen sijaan ei tiedetä täsmälleen, millä mekanismilla tämä tapahtuu. On mm. arveltu, että parathormonin vasopressorivaikutus vähenee, kun kalsiuminsaanti lisääntyy, mutta on myös spekuloitu, että kalsium muuntaa ääreisverisuonten tonusta ja että vähäinen kalsiuminnauttiminen kiihottaa suolannälkää.

Robert Paul

Magneettikuvaus gynekologisen syövän diagnostiikassa

Magneettikuvaus on vakiinnuttanut asemansa neuroradiologiassa sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksien tutkimuksena. Menetelmään on kohdistunut suuria odotuksia myös lantion elinten kuvantamisessa, koska sen etuna hyvän erotuskyvyn ja vapaasti valittavan kuvaussuunnan lisäksi on röntgensäteilyn puuttuminen (1). Gynekologiassa magneettikuvauksen käyttö on rajoittunut toistaiseksi pääasiassa malignoomien levinneisyyden kartoittamiseen, eikä se tässäkään ole vakiintunut.

Sirkka-Liisa Ala-Fossi, Tapio Kuoppala, Prasun Dastidar, Heikki Kolehmainen, Reijo Punnonen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 25/1996 Kommentteja

Kehitysvammaisten kuolemansyyt

Julkisuudessa on viime aikoina käyty keskustelua avohoidossa olevien kehitysvammaisten kuolemantapauksista. Käsitykset kehitysvammaisten kuolleisuudesta ovat ristiriitaisia. Tutkimme vuosina 1972-93 Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän Paimion keskuslaitoksessa kuolleiden 216 kehitysvammaisen kuolemansyyt, kuolemaan myötävaikuttaneet tekijät ja liitännäissairaudet. Diagnoosit perustuivat obduktioon 85 %:ssa tapauksista. Kehitysvammaisten kuolemansyyt erosivat oleellisesti perusväestön kuolemansyistä.

Jouni Raitasuo, Seija Raitasuo, Kari Mattila, Pekka Mölsä

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 25/1996 Kommentteja

Bisfosfonaattien kliininen käyttö

Bisfosfonaatit ovat endogeenisen pyrofosfaatin synteettisiä analogeja, joilla on voimakkaita vaikutuksia luun aineenvaihduntaan. Ne hakeutuvat tehokkaasti luustoon ja estävät osteoklastien välittämää luun resorptiota. Bisfosfonaattien käyttömahdollisuuksia on selvitelty erityisesti osteoporoosin, pahanlaatuisen hyperkalsemian sekä Pagetin luustotaudin hoidossa. Kliinisiä tutkimuksia on tehty myös näiden aineiden käytöstä eri syöpätautien tukihoitona.

Esa Jantunen, Leo Niskanen

Liuottimien vaikutukset sisäkorvaan ja kuuloon

Orgaanisia liuottimia käytetään laajasti sekä työelämässä että vapaa-aikoina. Runsas altistuminen niille aiheuttaa tunnetusti keskushermosto-oireita ja pitkään jatkuva kosketus myös ääreishermoston toimintahäiriöitä. Pikäaikaisen liuotinaltistuksen aiheuttamasta kuuloviasta on havaintoja useiden vuosikymmenien ajalta. Viime vuosien kliinisissä ja kokeellisissa tutkimuksissa useat liuottimet on todettu sisäkorvaa ja kuuloa vaurioittaviksi.

Antti Mäkitie, Vesa Riihimäki, Jukka Ylikoski

Kehitysvammaisuuden syyt on tärkeää selvittää

Kehitysvammaisuuden diagnosointiin ja syytaustan selvittämiseen on saatu viime vuosikymmeninä paljon uusia työvälineitä. Vammaisuuden syiden tuntemus on tärkeää monella tasolla: Hoitomahdollisuudet, liitännäissairauksien ennakoiminen ja ennusteen summittainen arviointi auttavat kehitysvammaisen kuntoutuksessa. Elämän kokonaisjärjestely perustuu etiologian tuntemukseen. Perinnöllisyysneuvonta ja väärien epäilyjen oikaiseminen tiedon avulla tukee perhettä, ja epidemiologinen tieto on pohja palvelujen suunnittelulle. Tiedon karttuessa on avautumassa myös uudenlaisia hoitomahdollisuuksia.

Maija Wilska

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030