Iäkkään naisen arvoituksellinen rintakipu

Potilas kärsi hengenahdistuksesta, rintakivusta, toispuolisesta päänsärystä ja silmäkivusta sekä ajoittaisesta korkeasta verenpaineesta. Häntä hoidettiin useaan otteeseen alue- ja yliopistosairaaloissa, joissa hänelle tehtiin lukuisia tutkimuksia. Vasta kun riittävän pitkän sairaalaseurannan aikana havaittiin, että potilaan oireet ilmaantuivat kohtauksittain, päästiin harvinaisen feokromosytooman jäljille.

Saara Metso - Eila Lantto - Jorma Salmi

Tunnistatko ornitiinitranskarbamylaasin puutoksen myöhään ilmenevän taudinkuvan?

Ornitiinitranskarbamylaasin (OTC) puutos on ureakierron perinnöllisistä häiriöistä yleisin. Taudin luonne voi kuitenkin olla vaihteleva, kuten tässä artikkelissa esitettävien neljän potilaan oireiden alku ja taudin kulku osoittavat. Kaikkien potilaidemme taudinkuva oli OTC-puutokselle tyypillisesti salakavala. Se johtaa usein diagnoosin viivästymiseen. Yhden potilaamme kuolema olisi ollut estettävissä, mikäli aineenvaihduntasairautta olisi osattu epäillä ajoissa. Hänellä oli myöhään ilmenevälle taudille tyypillinen geenivirhe. Taudin luonteen tunteminen estäisi diagnoosin viivästymisen ja erityisesti poikapotilaiden kuoleman.

Rüdiger Schultz, Anna Siitonen, Matti K. Salo

Lääkkeiden metaboliset yhteisvaikutukset ja kammiotakykardia

Potilas sai toistuvia kääntyvien kärkien takykardiakohtauksia psyykenlääkkeinä käytettyjen fluoksetiinin ja sertindolin yhteiskäytön aikana. Potilaan seerumin sertindolipitoisuus oli suuri, koska fluoksetiini oli estänyt sen metaboloitumisen. EKG:ssa QT-aika todettiin pidentyneeksi, mutta se normalisoitui ja potilas toipui hyvin kun sertindolilääkitys lopetettiin.

Jaana Kallio, Heikki Ukkonen

Salakuljetettujen simpukoiden aiheuttama koleratapaus

Viime tammikuussa todettiin Vantaalla ensimmäistä kertaa lähes sataan vuoteen Suomessa saatu koleratapaus. Taudin välittäjäksi osoittautui Thaimaasta salakuljetetut simpukat, jotka valmistettiin ateriaksi pintaa ruskistamalla. Viime vuosina on maassamme todettu myös useita muita ostereiden ja simpukoiden levittämiä infektioita. Ruokamyrkytyksiä hoitavien lääkäreiden ja näytteitä tutkivien laboratorioiden tulisi ottaa huomioon myös harvinaisempia infektioita aiheuttavien mikrobien mahdollisuus. Simpukoita ja ostereita valmistettaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota niiden riittävään kuumennukseen; vastoin julkisuudessa esitettyjä tietoja lyhytaikainen kuumennus ei riitä kokonaan poistamaan sairastumisen riskiä.

Antti Pönkä, Anja Siitonen, Aulikki Sivonen, Tarja Tiippana-Kinnunen, Maija Hatakka, Annikki Silander, Matti Jahkola

Sarveiskalvon kilpihaavauma - harvinainen vernaalisen keratokonjunktiviitin komplikaatio

Allerginen konjunktiviitti on varsin tavallinen ongelma ja saadaan lähes aina hoidetuksi paikallisilla ja systeemisillä allergialääkkeillä. Jotkut allergisen konjunktiviitin muodot saattavat kuitenkin olla vaikeahoitoisia ja jopa näköä uhkaavia. Silmän etuosien tutkiminen biomikroskoopilla on aiheellinen etenkin nuorten potilaiden allergisten silmäoireiden pitkittyessä, jotta vaikeammat allergisen konjunktiviitin muodot kyetään ajoissa tunnistamaan.

Tapio Ihanamäki, Heikki Seppä

Verenkiertohäiriö säärihaavan syynä jää usein selvittämättä

Yli 90 % kroonisista säärihaavoista on verisuoniperäisiä. Kirjoittajien mukaan säärihaavojen hoidossa tyydytään liian usein konservatiiviseen haavan hoitoon, vaikka verisuonikirurgin konsultaatio sekä kattava verisuoniselvitys hoidon varhaisessa vaiheessa auttaisivat pääsemään nopeasti oikeille jäljille taudin aiheuttajaa etsittäessä. Kun verenkiertohäiriö tunnistetaan ajoissa, voidaan välttää tämän tapausselostuksen kaltaiset hoidon viivästymiset, säästetään potilasta tarpeettomilta kärsimyksiltä ja säästetään yhteiskunnan varoja estettäessä näiden invalidisoivien haavojen hoidon pitkittyminen.

Aarno Lehtola, Fausto Biancari, Sorjo Mätzke, Sirpa Asko-Seljavaara, Johan Edgren, Mauri Lepäntalo

Iranilaisen miehen tapaus - kuvaus kidutuskokemusten hoidosta

Traumaperäinen stressireaktio on normaali seuraus kidutuksesta. Iranilaista miestä oli pidetty vangittuna ja häntä oli kidutettu poliittisten mielipiteidensä vuoksi saahin ajan Iranissa. Miehen paettua maasta ja muutettua Ruotsiin asumaan ahdistusreaktion oireet alkoivat. Hän kärsi monista yleistyneistä ehdollisista reaktioista, jotka esiintyivät jokapäiväisissä tilanteissa. Oireina esiintyi jännittyneisyyttä, raajojen vapinaa, keskittymisvaikeuksia ja erilaisia pelkoja. Hän hakeutui terapiaan, jossa käytettiin kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvia sovelluksia, mm. itsehavainnointia, sovellettua rentoutusta ja altistusta ongelmatilanteille. Puolentoista kuukauden terapiajakson jälkeen mies pystyi hallitsemaan kaikki ongelmatilanteet ilman liiallisia reaktioita. Oheinen tapauskertomus julkaistaan 10 vuotta terapian jälkeen.

Tero E. Timonen, Martti T. Tuomisto

Optikusneuropatia amiodaronin käyttäjällä

Amiodaronia käytetään vaikeiden rytmihäiriöiden hoidossa. Kirjallisuudesta löytyy selostukset 24:stä sen käyttöön liittyvästä optikusneuropatiatapauksesta. Tässä esitettävässä tapauksessa 56-vuotiaalle miespotilaalle kehittyi molemminpuolinen näköhermon pään turvotus ja myöhemmin optikusatrofia. Näöntarkkuuden huononeminen ja näkökenttäpuutokset johtivat pysyvään työkyvyttömyyteen. Amiodaronia käyttävien potilaiden silmämuutoksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Pirjo Aisala, Eila Mustonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030