Hollantilainen näkökulma eutanasiaan

Eutanasia on Alankomaissa laajasti hyväksytty ja sitä myös tehdään. Kuitenkin tilanne on paradoksaalinen: tämän oikeuskäytännössäkin hyväksytyn toimenpiteen tekevä lääkäri on rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Käytännössä lääkärit toimivat Alankomaiden lääkäriliiton ja hallituksen neuvotteluissa sovittujen ohjeiden mukaan, jotka kaikki maan ylisyyttäjät ovat myös omaksuneet, eikä lääkäriä aseteta syytteeseen. Eutanasia määritellään Alankomaiden käytännössä toisen henkilön tahalliseksi surmaamiseksi tämän nimenomaisesta pyynnöstä. Eutanasiapyynnön on tultava potilaalta itseltään vapaaehtoisesti, eikä näin ollen esimerkiksi vastasyntyneiden tai koomapotilaiden hoidosta pidättäytymistä tai hoidon lopettamista voida pitää eutanasiana. Pyynnön on myös oltava tarkoin harkittu ja pysyvä. Tuoreessa tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes kaikissa eutanasiatapauksissa potilas on ollut kuolemansairas ja suurin osa olisi kuollut muutenkin arviolta neljän viikon kuluessa. Seuraavassa Alankomaiden kuninkaallisen lääkäriliiton eettisten kysymysten asiantuntija selvittää sikäläisen eutanasiakäytännön taustaa ja käytäntöä.

Rob Dillmann

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030