Sotaveteraanin elämän toiseksi pahin tälli - tapauksen ratkaisu

90-vuotiaalle sotainvalidille oli tehty sotavamman vuoksi reisiamputaatio vasemmalle. Viime vuosina hän oli käyttänyt liikkumiseen sähköistä pyörätuolia nivelrikon vuoksi. Nukkumaan mennessään mies törmäsi seinään ja sinkoutui kellarin rappusiin. Pudottuaan kaksikymmentä jyrkkää rappusta alaspäin hän tunsi kovaa kipua vasemmassa kyljessään. Vaimo oli jo nukkumassa eikä kuullut hänen avunhuutojaan. Terveyskeskuksen päivystyksessä tulosyyksi kirjattiin "kaatunut pyörätuolilla".

Raili Kauppinen, Reijo Tilvis, Kirsti Numminen

Sotaveteraanin elämän toiseksi pahin tälli - osa 2

90-vuotiaalle sotaveteraanille oli tehty sotavamman vuoksi reisiamputaatio vasemmalle. Kymmenen viime vuoden aikana hän oli käyttänyt liikkumiseen sähköistä pyörätuolia. Nivelrikon vuoksi kävely sauvojen avulla oli liian raskasta. Nyt mies oli saanut uuden sähköisen pyörätuolin, jonka käsikytkin oli huomattavasti äkäisempi kuin entisen, ja kaasuttaessaan hän törmäsi seinään ja sinkoutui kellarin rappusiin.

Raili Kauppinen, Jari Salo

Pienen koululaisen pahoinvointi - tapauksen ratkaisu

7-vuotias esikoululainen haettiin kesken päivän kotiin pahoinvointikohtauksen takia. Kotona tyttö nukkui hetken ja oli sen jälkeen oireeton. Muutaman seuraavan kuukauden aikana tytöllä oli ajoittaista pahoinvoinnin tunnetta, huimausta ja päänsärkyä, jotka menivät itsestään ohitse. Noin puolen vuoden kuluttua tyttö kuitenkin heräsi aamulla kovaan pääkipuun ja samalla tuntui puutumista oikeassa kädessä.

Tuula Lönnqvist, Kaija-Leena Kolho, Raili Kauppinen

Pienen koululaisen pahoinvointi - osa I

Äiti vei seitsenvuotiaan koululaisen terveyskeskukseen ajoittaisen pahoinvoinnin vuoksi. Jo edellisenä talvena päiväkodista oli soitettu, että tyttö täytyy hakea pois, koska hän valitti pahoinvointia, oli sairaanoloinen eikä suostunut osallistumaan päiväkodin toimintaan. Äiti oli lähtenyt töistä kesken päivän ja hakenut lapsensa kotiin. Kotona tyttö oli nukkunut vähän aikaa ja oli sen jälkeen ollut aivan normaali.

Kaija-Leena Kolho, Raili Kauppinen

Viisikymppistä hiphopparia närästää - tapauksen ratkaisu

Kovakuntoinen viisikymppinen nainen oli jo vuosia käynyt tanssitunneilla säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Sairaanhoitajasisarensa kehotuksesta hän jätti tunnit kuitenkin väliin saatuaan epämääräisiä rintatuntemuksia siivousurakan jälkeen. Hartiat olivat jumissa, naista närästi, ja rintakehällä oli vähitellen jatkuva kiputuntemus rintalastan kohdalla. Ylävatsa turposi ajoittain kovasti, ja nainen röyhtäili koko ajan. Se oli enemmän kiusallista kuin kivuliasta. Närästykseen auttoivat aluksi käsikauppalääkkeet, mutta kun ne eivät enää helpottaneet, tuttavalääkäri kirjoitti omepratsolia.

Raili Kauppinen, Joachim Stjernvall

Ikämiehen ikävät jalkasäryt - tapauksen ratkaisu

86-vuotiaan miehen liikkuminen oli ollut kivuliasta jo vuosia. Etenkin kävellessä kantapäät särkivät. Lihasvoimat olivat kuitenkin tallella. Yöllä miehellä oli leposärkyä, johon istuminen ja seisominen auttoivat. Varpaissa oli jo pitempään ollut pieniä 1-2 cm:n haavaumia, jotka paranivat huonosti, jos lainkaan. Sääret ja jalkaterät turposivat herkästi ja olivat jatkuvasti kylmät, kuten kädetkin. Kynsivallit tulehtuivat ja silloin varpaiden haavat märkivät ja kivut pahenivat.

Raili Kauppinen, Anders Albäck

Työnarkomaanin äkillinen päänsärky, huimaus ja vino kaula - tapauksen ratkaisu

50-vuotias urakoitsija oli tehnyt vuosia ylipitkää työpäivää ja lopettanut verenpainelääkityksen omin päin muutama vuosi aikaisemmin. Miehen saatua äkillisen päänsärky- ja huimauskohtauksen hän oli ensiapupoliklinikassa seurannassa yön yli ja hänet kotiutettiin tilanteen rauhoituttua. Mies ei tuntenut oloaan normaaliksi, joten hän hakeutui työpaikkalääkärin vastaanotolle, missä todettiin vain kohonnut verenpaine.

Seppo Soinila, Raili Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030