Andien atleettimiehen kohonnut verenpaine

Kolmissakymmenissä oleva eteläamerikkalainen mies muutti Suomeen ja sopeutui uuteen maahansa vaivatta, vaikka hän kertoi suonissaan virtaavan Andien intiaanien verta. Hän oppi kielen nopeasti ja sai hankituksi itselleen työpaikan pian. Suomalainen vaimokin löytyi, ja jälkikasvua siunaantui säädetyn ajan puitteissa. Mitään vaivaa ei ollut, eikä hän muistanut kotimaassaan lääkärissä käyneensäkään. Hän ei tupakoinut, ja alkoholin käyttö rajoittui pariin annokseen kuukaudessa. Satunnaiset hölkkäreissut ja välillä ruumiillisiakin ponnisteluja vaativa työ sujuivat mainiosti, mutta muuta voimailua hän ei tullut harrastaneeksi.

Juhani Partanen

Lapsen vaikea astma

Kaksitoistavuotias poika tuli kontrollikäynnille erikoissairaanhoitoon. Pojalla oli todettu astma 9 vuoden iässä. Taudinmääritys perustui astmaan sopiviin oireisiin, poikkeavaan ulkojuoksutestiin, jossa FEV1 pieneni testin aikana 35 % ja auskultoidessa kuuluviin uloshengityksen vinkunoihin. Perustilassa keuhkojen toiminta oli normaali. Pojalla oli todettu myös herkistyminen lehtipuille ja eläimille. Alkuvaiheessa astmaoireilua oli paljon, ja hoitotasapaino saavutettiin säännöllisellä lääkityksellä: inhaloitava kortisoni ja pitkävaikutteinen beeta 2 -agonisti (Symbicort mite 1-2 × 2) ja montelukasti 5 mg. Pahenemisvaiheissa käytössä oli salbutamoli, Symbicort 2 × 2 ja siitepölykaudella antihistamiini, kortisoninenäsuihkeet ja antihistamiinisilmätipat. Tasapaino oli ollut hyvä tällä lääkityksellä kolmisen vuotta.

Anna Pelkonen

Eturauhassyövän seulonnasta PSA-testillä

Eturauhassyövän seulontaa on tutkittu laajassa eurooppalaisessa satunnaistetussa monikeskustutkimuksessa (1). Seulontaohjelmaan osallistuneita seurattiin keskimäärin 13 vuotta. Seurannassa todettiin merkitsevästi enemmän eturahassyöpää niillä osallistujilla, joille tehtiin PSA-määritys ja heillä eturauhassyöpäkuolleisuus oli merkitsevästi vähäisempi. Seulontaan osallistuneilta pystyttiin estämään 13 vuoden seurannassa yksi eturauhassyöpäkuolema 781 osallistujaa kohti tai 0,11 kuolemaa tuhatta henkilövuotta kohti laskettuna. Osoitettu teho on tilastollisesti merkitsevä. Kokonaiskuolleisuudessa ei ollut eroa testattujen ja verrokkiryhmien välillä.

Matti Uhari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030