Ajan­kohtai­sta

Virolainen: Sote syntyy, koska SDP haluaa sen

Ulkomaakauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok) on varma soten syntymisestä tällä vaalikaudella.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliitossa perjantaina vierailleella Virolaisella on varmuuteensa yksinkertainen selitys.

– Vaaligallupien johtaja ei halua sitä syliinsä. Näin se vaan on, hän sanoi valtuuskunnan kokouksen yhteydessä.

– Hallituspuolueiden jäsenet puolestaan ovat uudistukseen täysin sitoutuneita.

Sote-lait ovat paraikaa perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Asiantuntijoiden kuuleminen alkoi siellä tällä viikolla. Ennen lopullisia äänestyksiä paketti pyörähtää vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kautta.

Suureen saliin päästään Virolaisen arvion mukaan helmi-maaliskuun vaihteessa.

Lääkäriliiton tuoreet eduskuntavaalitavoitteet Virolainen arvioi kaikin puolin kannatettaviksi. Tavoitteissa on viisi pääkohtaa: saattohoidon kehittäminen, tutkimusrahoituksen turvaaminen, koulutuksen laatu, uskomushoitojen kieltäminen ja paperittomien terveyspalvelut.

– Paperittomien terveyspalvelut toivottavasti nousee muiden tavoin hallitusohjelmakeskusteluihin. Asiassa on puolueiden sisäisiä rintamalinjoja. Minulle se on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys, hän sanoi.

Virolainen heitti kuitenkin oletetusti ilmaan kustannukset.

– Millä niihin saa hintalaput, hän kysyi.

Lue myös

– Kokoomuspoliitikkona tulen valtionvarainministeriön puolueesta, joten kaiken olisi oltava kustannusneutraalia, hän sanoi.

Virolainen kytki kustannukset varsinkin nuorten maksuttomaan ehkäisyyn ja päihde- ja mielenterveyspalveluiden turvaamiseen. Ne kuuluvat myös liiton tavoitteisiin.

– Päättäjien on valitettavan usein vaikea nähdä epäsuoria terveysvaikutuksia. Kaikki ammattilaiset varmasti tietävät että esimerkiksi päihde- ja mielenterveystyöllä on suora yhteys työllistymiseen, hän sanoi.

Kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030