Ajan­kohtai­sta

Munuaisen luovutus helpottuu

Uusi kudoslaki hyväksyy luovuttajiksi muutkin kuin lähisukulaiset.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1

Tiistaina hyväksytty uusi kudoslaki mahdollistaa sen, että munuaisen voi luovuttaa myös muu kuin lähisukusukulainen, eli vaikkapa avopuoliso, kaukainen sukulainen tai hyvä ystävä.

Tähän saakka laki on estänyt toisen munuaisen luovuttamisen henkilöltä, joka ei ole lähisukulainen tai asu samassa osoitteessa.

– Elävältä luovuttajalta tehtyjen munuaisensiirtojen lisääminen on tehokkain tapa lisätä siirtojen määrää, sanoo munuaistautien erikoislääkäri, dosentti Ilkka Helanterä HUS:sta Munuais- ja maksaliiton tiedotteessa.

Munuais- ja maksaliitto, elinsiirtolääkärit ja monet kansanedustajat, kuten Sari Tanus (kd.), ovat vaatineet jo vuosia lakimuutosta.

Siirtojen tarve kasvaa

Suomessa yli 450 ihmistä odottaa pääsyä munuaissiirtoon. Viime vuonna uuden munuaisen sai 238 ihmistä.

Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Kaikki eivät ehdi saada uutta munuaista ajoissa.

– Siirtojen tarve kasvaa, sillä dialyysipotilaiden määrä lisääntyy ja odotusajat siirtoon ovat jo pidentyneet, Helanterä sanoo.

Pohjoismainen yhteistyö helpottuu

Suomessa elävältä luovuttajalta tehtyjen munuaisensiirtojen määrä on Pohjoismaiden pienin. Siirroista alle 10 prosenttia on tehty elävältä luovuttajalta.

Vastaava osuus on ollut Norjassa 20 prosenttia, Ruotsissa 32, Tanskassa 41 ja – Islannissa 100.

Lue myös

– Lakimuutos mahdollistaa myös pohjoismaisen yhteistyön elävien luovuttajien osalta ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia sellaisille potilaille, joille voi olla vaikeaa löytää sopivaa siirrettä muilla keinoin. Nyt yhä useammalle voidaan myös tehdä munuaisensiirto jo ennen dialyysihoidon aloitusta, Helanterä jatkaa.

Eduskunta edellyttää hallituksen aloittavan valmistelutyön ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain kokonaisuudistukseksi.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030