Ajan­kohtai­sta

Terveysmatkailupalvelut yhtiöitetään Kuopiossa

Ulkomaalaistaustaisten päivystyspotilaiden ja terveysmatkailupotilaiden hoito keskitetään uuteen yksikköön.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri valmistelee sairaalan terveysmatkailun palveluja tarjoavan FinnHealth-hankkeen yhtiöittämistä. FinnHealth Oy tulee olemaan 100 prosenttisesti julkisomisteinen osakeyhtiö, joka kuuluu PSSH:n konserniin. Yhtiön tehtävänä on hankkia kotimaisia ja ulkomaisia markkinaehtoisia asiakkaita.

Yhtiön taustana on KYS:ssä jo toimiva, ulkomaalaisia asiakkaita palveleva FinnHealth-terveysmatkailuhanke, jolla on oma palvelulinja sairaalan normaalitoiminnan rinnalla. Maksavia asiakkaita ovat olleet yksityishenkilöt, hoidettujen henkilöiden kotimaat ja vakuutusyhtiöt. FinnHealth-palvelun kehittäminen on osa KYSin kansainvälistymistä.

Kuntalain mukaan terveysmatkailupalvelu on jatkossa yhtiöitettävä, jotta sitä voidaan systemaattisesti toteuttaa ja toimintaa kasvattaa, todetaan tiedotteessa.

Lue myös

Yhtiön valmisteluvaiheen ajaksi KYS:lle perustetaan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus. Uuteen keskukseen keskitetään ulkomaalaistaustaisten päivystyspotilaiden ja FinnHealth-terveysmatkailupotilaiden hoitoa tukevat palvelut, kuten tulkkipalvelut, laskutus sekä yhteydenpito ulkomaisiin vakuutusyhtiöihin. Keskittämällä pyritään optimoimaan kustannukset sekä takaamaan parempi asiakaskokemus.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030