Ajan­kohtai­sta

1 200 kollegaa koolla Oulussa

Pohjolan Lääkäripäiville osallistuu muiden mukana Nordlabin johtava lääkäri Tuija Männistö.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1

– Näyttely kiinnostaa erityisesti, kertoo Nordlabin johtava lääkäri Tuija Männistö Pohjolan Lääkäripäivillä Oulussa torstaiaamuna.

Hän vierailee päivillä työkiireiden vuoksi tällä kertaa vain torstain. Luennot jäävät nyt väliin, vaikka mielenkiintoisia aiheita on tarjolla paljonkin.

Männistön päivä vierähtää pääosin ständillä, jossa hän esittelee työpaikkaansa, eli koko Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella toimivaa liikelaitosta.

Lue myös

Pohjolan Lääkäripäivät kestävät tiistai-illasta perjantaihin. Paikalle on tullut arviolta 1 200 vierasta erityisesti Pohjois-Suomesta.

Myös Lääkäriliitto ja Lääkärilehti ovat mukana tapahtumassa. Lääkäriliiton ständillä on käynnissä lehden kansikuvaäänestys. Tulehan äänestämään!

Kuva: Heli Väyrynen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030