Lehti 21: Liitto toi­mii 21/2019 vsk 74 s. 1370 - 1372

Perusterveydenhuollon tila puhutti valtuuskuntaa

Maan hallitusta vaadittiin vahvistamaan terveyskeskuksia jo ennen sote-uudistusta.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui poikkeuksellisesti hotelli Presidentissä Lääkäritalon remontin vuoksi.

Kuvituskuva 2

Sirpa Asko-Seljavaara käytti puheenvuoron Lääkäriliiton valtuuskunnan kokouksessa.

Kuvituskuva 3

Kari-Pekka Martimo keskusteli kokoustauolla Tuula Rajaniemen kanssa.

Kuvituskuva 4

Samuli Saarnin mukaan hoitosuhteiden jatkuvuus pitäisi ottaa kunnia-asiaksi

Vaatimuksen pohjana oli Lääkäriliiton teettämä tutkimus, jonka mukaan vain 57 prosenttia suomalaisista katsoo terveydenhuollon toimivan tasa-arvoisesti. Kohtuullisessa ajassa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle katsoi pääsevänsä alle puolet.

– Perusterveydenhuoltoon pääseminen on liian vaikeaa, arvioi valtuuskunnan puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju.

Lääkäreihin ja heidän ammattitaitoonsa luottaa tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia vastaajista. Noin puolet pitää tärkeänä, että sama lääkäri hoitaa kerrasta toiseen. Hallituksen puheenjohtajan Samuli Saarnin mukaan hoitosuhteiden jatkuvuus pitäisi ottaa kunnia-asiaksi

– Pysyvät hoitosuhteet lisäävät luottamusta terveydenhuoltoon, parantavat potilaiden tyytyväisyyttä ja vähentävät kustannuksia.

Perusterveydenhuollon tilaa käsitelleessä keskustelussa – jota käytiin kokouksessa kautta linjan – vaadittiin työlle lisää tekijöitä. Terveyskeskuslääkäreiden työolot ovat käyneet kestämättömiksi. Taakkaa kasvattavat täyttämättömät virat ja lääkäreille valuvat kirjaamistehtävät.

Ongelmassa on keskustelijoiden mukaan kaksi ulottuvuutta: toisaalta virkojen määrä, toisaalta se, ettei virkoja saada täytettyä. Yleisten työolojen parantamista pidettiin siksi tärkeänä. Näin tehtävät tulisivat houkuttelevammiksi.

Yleislääkärit olivat jättäneet aloitteen, joka vaati perusterveydenhuollon hoitotakuun kiristämistä. Kokous piti aloitetta erinomaisena, ja hallitus lupasi sitä edistää.

Lääkäriliitto on jo aiemmin vaatinut, että perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle pitäisi päästä viidessä päivässä. Se edellyttää noin tuhannen lääkärin lisäämistä.

Toinen aloite ehdotti konsensuskokouksen järjestämistä perusterveydenhuollon tilasta. Valtuuskunta totesi kokouksen järjestämisen työlääksi hyötyihin nähden mutta päätti tutkia asiaa.

Nykysenioreiden asemaan ei muutoksia

Kokous käsitteli myös jäsenmaksujen alennusperusteita. Esillä on ollut erityisesti seniorien maksuvapautus.

Asiaa puolitoista vuotta pohtinut työryhmä lopetti työnsä huhtikuussa ilman konkreettisia ehdotuksia.

Hallituksen ehdotuksia jatkotyön pohjaksi esitteli hallituksen puheenjohtaja Saarni. Linjaukset painottavat Lääkäriliittoa koko ammattikunnan järjestönä. Toisaalta, jotta edunvalvonta voi olla uskottavaa, vastuun siitä pitää olla työikäisillä. Kolmas hallituksen ehdottama eriaate on taloudellinen oikeudenmukaisuus jäsenryhmien välillä.

Valtuuskunta hyväksyi linjaukset, ja myös seniorilääkärit olivat niiden takana. Päätökset maksuista tekee joulukuun valtuuskunta.

Jos linjaukset pitävät, nykyisten jäsenten tämänhetkisiin maksuihin tai vaalikelpoisuuteen ei tule muutoksia. Nykyisten seniorijäsenten asema pysyisi siis ennallaan.

Muutoksen taustalla on ikäjakauman muutos. Alle 70-vuotiaiden jäsenten määrän odotetaan pysähtyvän vuoteen 2020-luvun lopulla. Samaan aikaan yli 70-vuotiaiden määrän odotetaan kaksinkertaistuvan.

Lakko-organisaatio uudistuu

Alueellista toimintaa pohtineen työryhmän tuloksia esitteli työryhmän puheenjohtaja Tuula Rajaniemi.

Lue myös

Työryhmän mukaan nykyinen aluetoiminta on toimivaa. Työryhmä pitää kuitenkin tärkeänä erottaa lakko-organisaatio paikallisosastoista. Yksi syy on se, että joiltain alueilta paikallisosastot puuttuvat. Lääkärikartellin yhteinen lakkomalli on työryhmän mukaan toimiva.

Piiriylilääkärien toiminta on työryhmän mukaan täyttänyt odotukset ja heidän osa-aikaisuuttaan halutaan jatkaa.

Lääkäriliitolla on noin 40 paikallisosastoa. Ne kokoavat alueen lääkäreitä yhteen edunvalvonnallisten asioiden ja sosiaalisen toiminnan merkeissä. Paikallisosastot toimivat myös luottamusmiesten tukena.

Paikallisosastojen lisäksi liitolla on alueellisia valiokuntia. Ne osallistuvat liiton valtakunnallisten kannanottojen valmisteluun. Työryhmän mukaan sekä alueelliset valiokunnat että paikallisosastot tulee säilyttää. Paikallisosastojen toiminta pitää kuitenkin miettiä uudelleen.

Valtuuskunta toivoi keskustelussa paikallisosastoille parempaa näkyvyyttä. Myös yhteistyön liiton toimiston ja paikallisosastojen välillä toivottiin tehostuvan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030