Ajan­kohtai­sta

Vakavaa pneumokokkia Turun telakalla

Useita työntekijöitä on sairastunut vakavaan pneumokokkitautiin telakalla Turussa.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Michal_Bednarek / Adobe/AOP

Noin 20 Turun telakalla työskentelevää henkilöä on päätynyt loppukesän ja alkusyksyn aikana sairaalahoitoon vakavan pneumokokkitaudin vuoksi.

Sairastuneiden joukossa on eri ammattiryhmiä, eri kansallisuuksia ja eri yritysten työntekijöitä. Yhteistä sairastuneille on, että he ovat työskennelleet pitkään rakenteilla olevassa laivassa sen varusteluvaiheessa.

Tilannetta selvitetään parhaillaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Turun kaupungin, työterveyshuollon, Työterveyslaitoksen ja THL:n yhteistyönä.

Telakalla aloitetaan tällä viikolla pneumokokkirokotukset. Rokotuksia tarjotaan ensisijaisesti niille työntekijöille, jotka rakentavat varusteluvaiheessa olevia laivoja kokopäiväisesti.

Lisäksi pyritään vähentämään pisaratartuntojen riskiä.

Lue myös

Pneumokokki ei yleensä aiheuta epidemioita. Norjassa ja Pohjois-Irlannissa on aikaisemmin todettu pneumokokin aiheuttamia tautiryppäitä telakalla laivanrakennustyötä tekevillä. Arvellaan, että laivojen olosuhteet, tupakointi ja suuri ihmismäärä lisäävät infektioriskiä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030