Lehti 49: Ajan­kohtai­sta 49/2019 vsk 74 s. 2848 - 2849

Onko HILA hidas?

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Sami Perttilä

– Suomen päätöksillä on vaikutusta muiden maiden hintoihin, Lauri Pelkonen sanoo.

Lääkkeiden hintalautakuntaa syytetään toisinaan hitaasta päätöksenteosta. HILAn johtajaa Lauri Pelkosta keskustelu turhauttaa.

HILA ei voi ottaa oma-aloitteisesti asioita käsittelyyn. Korvattavuutta pitää hakea.

– On selvästi nähtävissä, että Suomen päätöksillä on vaikutusta muiden maiden hintoihin. Lääketeollisuudella on tapana viedä lääkkeet ensimmäiseksi korvattaviksi sellaisiin maihin, joissa on korkea hintataso, Pelkonen sanoo.

Lääkeyritys päättää paitsi hakemuksen ajankohdasta, myös hinnan ja korvattavuuden laajuuden.

– Hitautta tulee siitä, jos hakemus hylätään. Silloin voi kysyä, onko vika hinnoittelussa vai siinä, että me emme hyväksy hintaa.

HILAn lain määräämä tehtävä on arvioida, täyttääkö lääkeyrityksen ehdottama tukkuhinta laissa määritellyt kriteerit tukkuhinnan kohtuullisuudelle.

– Onko esimerkiksi lisäterveyshyöty sellainen, että siitä kannattaa maksaa vaikka 50-kertainen hinta. Tämä on se probleema, jota joudumme miettimään. Siihen ei löydy suoria vastauksia.

Lauri Pelkonen muistuttaa, että uusien lääkkeiden hoidollisesta arvosta tai saavutettavista terveyshyödyistä laajassa käytössä on vasta vähän tutkimusnäyttöä.

Ehdollisen korvattavuuden käyttöönoton osalta Pelkonen myöntää kritiikin osuvan oikeaan.

Lue myös

– Suomi lähti siihen Euroopan maista viimeisten joukossa mukaan.

Lue lisää lääkekorvausjärjestelmästä jutusta Kaksi kanavaa, monta ongelmaa (Lääkärilehti 48/2019) sekä verkossa julkaistusta jutusta Korvattavuuspäätös kummastuttaa – näin HILA vastaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030