Kommentti

Annetaan aikaa sydämen sivistykselle

Elämä on seikkailu, joka on nuoruudessa vasta aluillaan. Emmehän pakota nuoria muottiin, johon he eivät sovi?

Silja Kosola
Kuvituskuva 1
KIMMO BRANDT

Erään määritelmän mukaan sydämen sivistystä on se, mitä jää jäljelle, kun koulussa opitut yksityiskohdat unohtuvat. Koska omista lakkiaisistani tuli tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta, mielestäni lienee jo ropissut kaikenlaista. Mitä minä sain koulusta mukaani?

Historia oli sotia sotien jälkeen, toinen toistaan suuruudenhullumpia miehiä. Vaikutelmaa sodan mielettömyydestä tehosti perheen kanssa 17-vuotiaana Normandiaan tehty lomamatka, jossa alkukesän vihreitä kukkuloita peittivät valkoisten ristien meret. Meren rannalla kohosi valkoinen museo rauhalle, un museé pour la paix. Lest we forget: jotta emme koskaan unohtaisi.

Rauhan viesti syöpyi syvälle sydämeen myös amerikkalaisen koulun saksan tunnilla, kun jo harmaahiuksinen opettajarouva tanssi ja lauloi dirndl yllään saksan lippua liehuttaen Berliinin muurin murruttua. Elimme yhdessä päivän, jota hän ei kuvitellut koskaan näkevänsä. Minä uskoin eläväni maailmassa, jossa ihmisiä toisistaan erottavat muurit sortuvat yksi toisensa jälkeen.

Mitä muistan pitkästä matematiikasta? Lähinnä logiikkatehtävät, joiden ratkomisesta nautin edelleen. (Jos Jani on maanantaisin töissä jäätelötehtaassa, missä Laura työskentelee torstaisin?) Lääkärin työssäni matematiikasta olen tarvinnut lähinnä kerto- ja jakolaskua lasten nesteytykseen sekä neliötä ja neliöjuurta, kun olen laskenut laihalle nuorelle, mitä hänen pitäisi painaa.

Fysiikan tunnilla todistimme, kuinka hyödytöntä ylinopeuden ajaminen on. Ruuhkassa tai pitkällä ajomatkalla laitan radiosta päälle parempaa musiikkia ja laulan lujempaa mukana. Toinen käyttökelpoinen oppi laitesukeltajalle oli paineen ja tilavuuden suhde vakiolämpötilassa.

Kemian ja biologian tärkeimpään oppiin sisältyy käytännössä koko elämä: yhteyttäminen yhteen suuntaan, hengittäminen toiseen. Ehkä siksi metsä tekee meille niin hyvää ja siellä on helpompi hengittää?

Äidinkielen tunneilla minun oli mahdoton oppia sijamuotoja. Sen sijaan ainekirjoituksesta nautin nuoren sydämeni pohjasta. Kirjoitin satuja, novelleja Helsingistä eri vuodenaikoina, traagisia tarinoita täyttymättömästä rakkaudesta. Asia-aineiden kirjoittamiseen en ollut vielä silloin kypsä, mutta aika lienee korjannut tuon puutteen, kun Helsingin yliopiston Tuhat-tietokannassa on nyt nimissäni 35 vertaisarvioitua julkaisua. Ja lisää tullee.

Lue myös

Kielten tunneilta jäivät mieleen saksalaiset joululaulut, espanjan erilaisuus valtameren eri puolilla sekä Federico García Lorcan runot (¡Qué perfume de flor de cuchillo!). Jo kauan ennen eri oppiaineita yhdistelevää ilmiöoppimista espanjan opettajani kertoi myös konkistadoreista, Chilen vallankumouksesta ja Víctor Jaran murhasta täpötäydellä stadionilla. Kutsuipa hän jopa koko ryhmän kotiinsakin, jossa opimme tekemään tortilloja. Ruotsin opettaja ei yltänyt aivan samaan. Niiltä tunneilta mieleeni on jäänyt erilaisten deklinaatioiden pänttääminen (ett faktum 5).

Kuvaamataito ja koulun kuoro eivät olleet "vain päiväkotitouhua", joksi jotkut ikätoverinikin niitä parjasivat. Ne edistivät mielen hyvinvointia lukuaineiden puristuksissa ja ruokkivat vieläkin tutkijan luovuutta. Yhdessä laulaminen tekee tutkitusti hyvää ja resonoi syvällä, ehkä sydämessä asti.

Sallimmehan tämän laaja-alaisen sivistyksen vielä nykyisillekin nuorille? Emmehän pakota heitä muottiin, johon he eivät sovi? Välitämmehän nuorille viestin, ettei heillä ole oikeasti mihinkään kiire? Että elämä on seikkailu, joka on nuoruudessa vasta aluillaan?

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoisi näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja tasa-arvossa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030