Ajan­kohtai­sta

Kaksi on kuollut koronavirukseen Manner-Kiinan ulkopuolella

Tähän mennessä tautiin on kuollut ainakin 910 ihmistä.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Maailmassa on todettu yhteensä noin 40 500 koronaviruksen (2019-nCoV) aiheuttamaa tartuntaa. Manner-Kiinan ulkopuolella tapauksia on havaittu noin 310, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maanantaina päivittämät tiedot.

Tähän mennessä tautiin on kuollut 910 ihmistä.

Suurin osa kuolleista on Kiinasta, mutta WHO on nyt raportoinut myös kaksi koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta Manner-Kiinan ulkopuolelta. Toinen on Filippiineiltä, toinen Hong Kongista.

WHO:n eilen päivitettyjen tietojen mukaan tartuntoja on havaittu yhteensä 25 maassa. Euroopan maista tartuntoja on todettu Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Britanniassa, Venäjällä, Belgiassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Niiden yhteismäärä on 37.

Japanin aluevesillä on risteilyalus, jolla on todettu ainakin 64 tartuntaa. Alus on karanteenissa.

Lue myös

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030