Ajan­kohtai­sta

WHO:n pääjohtaja: Koronavirustapauksia aikaisempaa vähemmän

Uusi koronavirus (COVID-19) ei ole nykytiedon valossa yhtä tappava kuin SARS ja MERS, kertoi eilen Tedros Adhanom Ghebreyesus.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
ADOBE/AOP_koronavirus

– Mitä enemmän saamme dataa Kiinasta, sitä tarkemman kuvan saamme epidemiasta ja siitä, miten se kehittyy ja minne saattaa olla menossa, sanoi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhamon Ghebreysus eilen tiedotustilaisuudessa.

Kiinan viranomaisilta saatujen tietojen valossa näyttää siltä, että uusien tartuntatapauksia tulee aikaisempia päiviä vähemmän. Trendiä ei pidä kuitenkaan tulkita liian optimistisesti, koska suunta voi muuttua uusien tartuntojen myötä.

– On liian aikaista sanoa, jatkuuko suuntaus tällaisena. Kaikki optiot ovat yhä auki, Ghebreysus sanoi.

Tällä hetkellä näyttää, että COVID-19 ei ole yhtä tappava kuin SARS ja MERS. Yli 80 prosentille sairastuneista tartunta aiheuttaa lieviä oireita ja he parantuvat. 14 prosentissa virus aiheuttaa sairastuneille vakavia oireita kuten keuhkokuumetta ja hengenahdistusta.

– Noin viidelle prosentille sairastuneista tauti on kriittinen. Sairastuneet kärsivät hengityselinten vajaatoiminnasta, septisestä sokista ja monielinvaurioista. Noin kahdelle prosentille virus on hengenvaarallinen. Kuoleman riski lisääntyy, mitä vanhempi sairastunut on, hän kertoi.

Lue myös

Ghebreuysusin mukaan lapset sairastuvat muita harvemmin. Asian ymmärtämiseksi tarvitaan lisätutkimuksia.

Uuden koronaviruksen aiheuttamia tartuntoja on todettu yhteensä noin 71 700, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eilen puoliltapäivin. Tautiin oli kuollut 1 775 ihmistä, joista suurin osa Kiinan Hubein maakunnassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030