Ajan­kohtai­sta

Opiskelijavalinnoista valituksia oikeusasiamiehelle

Poikkeusolojen vuoksi tehdyistä muutoksista lääketieteen opiskelijavalintoihin on valitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty runsaasti kanteluita yliopistojen opiskelijavalintaperusteiden muuttamisesta. Valintakriteerejä muutettiin kesken hakumenettelyn koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen takia.

Kanteluita on tehty erityisesti lääketieteen, kauppatieteen ja psykologian opiskelijavalinnoista. Kanteluita on tehty esimerkiksi siitä, että todistusvalinnan osuutta on lisätty joillakin aloilla olennaisestikin aiemmin ilmoitetusta. Kanteluita on tehty myös muutoksista tiedottamisen asianmukaisuudesta, fyysisten kokeiden perumisen tarpeellisuudesta sekä sähköisen esivalintakokeen järjestämiseen liittyvistä mahdollisista ongelmista.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030