Ajan­kohtai­sta

Koronajäljittäjän työ alkaa, kun potilas on todettu positiiviseksi

Helsingin yliopisto koulutti 50 tartunnan jäljittäjää kuntien tarpeisiin.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan järjestämän koronajäljittäjien kurssin on suorittanut 50 opiskelijaa.

Ensimmäinen kurssi päättyi toukokuun puolivälissä.

Kurssille haettiin tiedekunnasta kandeja 3. vuosikurssista ylöspäin. Kurssilla oli myös hammaslääketieteen ja psykologian opiskelijoita sekä yksi logopedian opiskelija.

– Saimme kurssin täyteen nopeasti. Opiskelijoilla oli suuri halu päästä osallistumaan, sanoo Helsingin yliopiston yleislääketieteen kliininen opettaja ja jäljityskurssin opettaja Helena Karppinen tiedotteessa.

Opiskelija saa kurssista 2,5 opintopistettä. Kurssin aktiivisia yhteistyökuntia ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa, jotka tarvitsevat nyt jäljittäjiä töihin.

Jäljityskursseja voidaan tarvittaessa järjestää uudelleen.

Jäljittäjä soittaa läpi altistuneet

Koronajäljittäjän työ alkaa, kun henkilö on todettu positiiviseksi taudinkantajaksi ja hän on saanut siitä tiedon lääkäriltä.

– Jäljittäjä soittaa tämän jälkeen sairastuneelle, kysyy hänen vointiaan ja tekee alustavan arvion riskitekijöistä, kuten perussairauksista. Jos sairastunut ei tarvitse lisähoitoa, hänet asetetaan kotieristykseen. Sen jälkeen alkaa altistuneiden arvioiminen ja jäljitys, kurssin käynyt kandi Matias Posa sanoo tiedotteen mukaan.

Lue myös

Posa on jäljittänyt tartuntoja Helsingin kaupungilla huhtikuun lopusta lähtien.

Altistuneiden läpikäynti aloitetaan perheenjäsenistä. Sen jälkeen käydään läpi lähikontakteja oireiden alkamisaikaa edeltävästä päivästä alkaen.

Altistuneeksi lasketaan lähtökohtaisesti ne, jotka ovat viettäneet vähintään 15 minuuttia altistajan kanssa samassa tilassa.

Jäljittäjä soittaa läpi altistuneet, asettaa heidät karanteeniin ja antaa ohjeita. Jäljittäjä myös tarkistaa taudin saaneen voinnin kahden viikon päästä diagnoosista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030