Ajan­kohtai­sta

Kongossa puhkesi uusi ebolaepidemia

Maassa on meneillään myös korona- ja tuhkarokkoepidemiat.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kongon demokraattisessa tasavallassa on meneillään uusi ebolaepidemia. Epidemia on käynnissä maan länsiosassa, Équateurin maakunnassa. Alueella oli 5. kesäkuuta mennessä todettu 14 tartuntaa. Sairastuneista kuusi on menehtynyt.

Alustavien tietojen mukaan uusi epidemia ei liity edelliseen epidemiaan, joka levisi laajasti maan itäosassa. Se oli suurin ebolaepidemia Kongon demokraattisen tasavallan historiassa ja toiseksi suurin maailmassa. Équateurin alueella tartuntoja on todettu viimeksi vuonna 2018.

Ebolan lisäksi Kongossa on meneillään myös COVID-19- ja tuhkarokkoepidemia. Maassa on todettu noin 4 100 koronavirustartuntaa. Sairastuneista 88 on menehtynyt. Tuhkarokkoon on sairastunut lähes 370 000 ihmistä, joista lähes 6 800 on menehtynyt.

Kongo on ollut suljettuna maaliskuun puolivälistä alkaen koronavirusepidemian vuoksi. Maan terveysviranomaiset koordinoivat toimia epidemian hillitsemiseksi yhdessä WHO:n ja muiden toimijoiden kanssa.

Lue myös

Ebola on viruksen aiheuttama vakava verenvuotokuume. Tauti tarttuu ainoastaan suorassa kosketuksessa sairastuneen tai kuolleen henkilön ruumiineritteisiin. Tartunnan saaneista yli puolet on menehtynyt. Taudin hoito on pääosin oireenmukaista. Tehokkain keino estää taudin leviämistä on hyvä käsihygienia. Ebolaa vastaan on kehitetty rokote, joka oli käytössä edellisen epidemian aikana.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030