Ajan­kohtai­sta

Neuvolan ja kouluterveydenhuollon palveluja karsittiin koronakeväänä

THL:n mukaan lasten, nuorten ja perheiden palveluja on supistettu voimakkaasti koronakriisin aikana.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Panthermedia

Äitiys- ja lastenneuvolan käyntimäärä on laskenut kevään aikana 10–40 prosenttia, ja etäopetuksen aikana kouluterveydenhuollon käyntejä oli 60–80 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tiedot selviävät THL:n kouluterveydenhuollon verkostolle ja perhekeskusverkostolle kevään aikana tehdyistä tiedonkeruista.

Koronakevään aikana alueet ovat järjestäneet kouluterveydenhuollon ja perhekeskuksen palvelut eri tavoin. Sairaanhoidon tarpeen kasvuun varautuminen ja ohje välttää turhia sosiaalisia kontakteja johtivat monien lasten, nuorten ja perheiden palvelujen voimalliseen supistamiseen. Henkilöstöä siirrettiin laajasti ja pitkäksi aikaa muihin tehtäviin, mikä vaikeutti lasten, nuorten ja perheiden avunsaantia.

Koronavirustartunnan pelossa koululaiset ja perheet myös itse peruivat vastaanottokäyntejä, eivätkä aina hakeutuneet palveluihin tarpeesta huolimatta.

Leikki-ikäisten terveystarkastuksia karsittiin

Lasta odottavien perheiden tukea heikensivät neuvolakäyntien harventaminen, toisen vanhemman osallistumisen rajoittaminen ja tauot perhevalmennuksessa. Synnytyssairaaloiden vierailurajoitukset ja nopeat kotiutukset heikensivät myös tilannetta.

– Lastenneuvolassa imeväisikäisten terveystarkastukset järjestettiin pääosin, mutta leikki-ikäisten terveystarkastuksia karsittiin kovalla kädellä, kertoo tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen tiedotteessa.

Toisena etäkouluviikkona vain neljä kymmenestä kouluterveydenhoitajasta ja lääkäristä käytti työaikaansa kouluterveydenhuollon tehtäviin normaalisti. Kouluterveydenhuollon yhteistyö kuraattorin, psykologin sekä opettajien kanssa heikkeni, samoin yhteistyö koulun ulkopuolisten toimijoiden, kuten lastensuojelun ja perheneuvolan, kanssa.

Lue myös

Paikallista tilannetta ei otettu tarpeeksi huomioon

Tulosten perusteella näyttää siltä, että muualla maassa supistettiin palveluja jopa enemmän kuin Uudellamaalla, jossa epidemiatilanne oli pahin. Palveluja on palautettu hyvin hitaasti, mutta toukokuun viimeisellä viikolla käyntimäärät kääntyivät kasvuun.

– Lasten, nuorten ja perheiden palveluja alettiin purkaa liian varhain ja turhan laajasti huomioimatta alueen todellista epidemiatilannetta, toteaa ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola tiedotteen mukaan.

Hän kertoo, että kuntien tulee mahdollisimman pian osoittaa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin riittävät resurssit, jotta päästään purkamaan palvelujen vähentämisestä johtuvaa ruuhkaa ja paikkaamaan palveluvajetta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030