Ajan­kohtai­sta

Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Pixmac

Asiakkaan vuosiomavastuu kasvatti lääkekuluista maksettavia lisäkorvauksia lähes viidenneksen. Näistä ja muista Kelan tilastoista on juuri ilmestynyt tietopaketti, Taskutilasto 2020.

Lääkekorvauksia maksettiin viime vuonna 1,5 miljardia euroa. Niistä suurin osa, 1 029 miljoonaa euroa, oli erityiskorvauksia. Peruskorvauksia lääkkeistä maksettiin 316 miljoonaa euroa ja vuosiomavastuun ylittäneiden asiakkaiden lisäkorvauksia 205 miljoonaa euroa.

Suurista lääkekustannuksista asiakkaille maksetut lisäkorvaukset kasvoivat 17,7 prosenttia edellisvuodesta. Suuria lääkekustannuksia maksavien tilannetta helpotettiin laskemalla vuosiomavastuuta reilusta 605 eurosta 572 euroon vuonna 2019. Lisäkorvauksia sai 4,7 prosenttia väestöstä.

Suomalaisista 70 prosenttia osti korvattavia lääkkeitä. Näistä lääkekorvauksia sai hieman yli 3 miljoonaa henkilöä.

Lääkekorvauksista ei ole vähennetty niin sanottuja palautusmaksuja. Vuonna 2019 lääkeyritykset maksoivat ensimmäistä kertaa Kelalle palautusmaksuja ehdollisesti korvattavista lääkkeistä, joiden korvattavuuteen liittyy taloudellinen sopimus. Palautusmaksuja maksettiin yhteensä 13 miljoonaa euroa.

Lääkekustannukset kasvavat jatkuvasti

Vertaamalla Taskutilaston ja muiden Kelan tilastojen tietoja edellisiin vuosiin selviää, että lääkekustannukset kasvavat jatkuvasti. Näin tapahtuu ajoittain tehtävistä säästötoimenpiteistä huolimatta. Lääkekustannusten kasvua hillittiin viimeksi useilla eri keinoilla vuonna 2017. Sen jälkeen lääkekorvaukset ovat kuitenkin kasvaneet jo kahtena vuonna peräkkäin.

Lue myös

– Lääkekorvausten kasvu johtuu pääosin uusista ja kallista lääkevalmisteista, jotka eivät kuulu viitehintajärjestelmään, toteaa tutkimuspäällikkö Leena Saastamoinen Kelasta tiedotteessa.

Yksi lääkkeiden kustannuksia kasvattava ilmiö on käyttöaiheiden laajeneminen. Esimerkkinä Saastamoinen mainitsee kaksi verenohennukseen käytettävää lääkettä, joiden käyttöaiheet ovat laajentuneet aiempaa yleisempien sairauksien hoitoon.

Näistä lääkkeistä maksettiin korvauksia yhteensä 21 miljoonaa euroa vuonna 2019. Eniten kasvoivat kuitenkin uuden migreenilääkeen, erenumabin, korvaukset. Se tuli korvattavaksi vuonna 2019 ja siitä maksetut korvaukset olivat ensimmäisenä vuonna yhteensä 13 miljoonaa euroa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030