Ajan­kohtai­sta

Kymmeniä suomalaisia altistui koronavirukselle yksityistilaisuudessa Virossa

Jatkotartuntoja ei toistaiseksi ole todettu.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kymmeniä suomalaisia on altistunut koronavirukselle Virossa järjestetyssä yksityistilaisuudessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Suurin osa altistuneista on palannut Suomeen. Osallistujiin on oltu yhteydessä ja valtaosa heistä on asetettu varotoimena karanteeniin. Yksityistilaisuus pidettiin Virossa 31. heinäkuuta–2. elokuuta.

Kahdella mukana olleella helsinkiläisellä on todettu koronavirustartunta. Heillä oli jo tilaisuuden aikana virukseen viittaavia oireita.

Tilaisuuteen osallistui ja koronavirukselle altistui 81 ihmistä eri puolilta Suomea sekä muutama virolainen.

Yli puolet altistuneista on helsinkiläisiä. Osallistujia oli yhteensä 14 kunnasta.

– Tapaus on esimerkki siitä, kuinka tauti voi levitä nopeasti eri alueille Suomessa. Edes lieväoireisena ei tulisi osallistua yleisötilaisuuksiin, lähteä töihin tai liikkua julkisilla paikoilla muuta kuin välttämättömissä asioissa, sanoo tiedotteessa johtaja Mika Salminen THL:stä.

Jatkotartuntoja ei ole todettu

Kuntien ja sairaanhoitopiirien tartuntatautiviranomaiset ovat yhteistyössä THL:n kanssa olleet yhteydessä kaikkiin osallistujiin. Tilaisuuden järjestäjä on auttanut altistuneiden tavoittamisessa.

Lue myös

Suomeen palanneista 22 on kuvaillut saaneensa koronavirukseen viittaavia oireita matkan jälkeen. Toistaiseksi testitulokset ovat olleet kuitenkin negatiivisia, eli jatkotartuntoja ei ole todettu. Tilannetta seurataan tarkasti.

Suurin osa altistuneista palasi Suomeen 2. tai 3. elokuuta Eckerö Linen & Finbo Cargon, Tallink Siljan tai Viking Linen vuoroilla.

Kyseisillä laivoilla tuona ajankohtana matkustaneita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.

Jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita, kuten hengenahdistusta, yskää, nuhaa, ripulia, kuumetta, kurkkukipua tai maku- ja hajuaistin heikkenemistä, THL kehottaa ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon tai tekemään Omaolo-oirearvion ja hakeutumaan testiin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030