Entä jos nuorilla onkin oikeasti asiaa?
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan meitä kaikkia.
"Voi kun sekin on tommonen idealisti, ei vielä ymmärrä, miten tämä maailma toimii." "Siellä ne nuoret luuhaa eikä saa mitään aikaan." Kuulostaako tutulta?
Miten helppo onkaan sääliä, vähätellä ja paheksua nuoria. Tällä suhtautumisella on pitkät kulttuurihistorialliset perinteet, sillä jo Shakespeare toivoi nuorten nukkuvan läpi kiusallisten kasvuvuosien. Samoja kaikuja oli kuultavissa, kun pahasuiset aikuiset levittivät huhuja ilmastoaktivisti Greta Thunbergiä sätkynukkenaan käyttävistä taustavoimista.
Entä jos nuorilla onkin oikeasti asiaa? Entä jos he haluavatkin ihan itse vaikuttaa yhteiskuntaan? Olemmeko valmiita kuuntelemaan ja ottamaan nuoret todesta?
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) nosti tänä vuonna Lapsuuden rakentajat -haastekilpailunsa teemaksi lasten ja nuorten äänen päätöksenteossa. Voittajaksi kahdeksan kandidaatin joukosta nousi Nuorten raadin kohtaamiskoulutus.
Kohtaamiskoulutus syntyi, kun Turun kaupunkilähetys kutsui joukon "paljon palveluja tarvitsevia" nuoria parantamaan omaa toimintaansa. Tapaamisessa nuoret päätyivätkin keskustelemaan suurista yhteiskunnallisista aiheista, ja heistä loisti halu laajempaan vaikuttamiseen. Kaikilla nuorilla oli omakohtaista kokemusta elämän haasteista ja avun saamisen vaikeudesta. Liian usein heitä ei ollut kuunneltu, vaan sote-ammattilaiset sekä kunnallisissa palveluissa että järjestöissä olivat tehneet nopeasti omia oletuksia nuorten tilanteesta.
Nuoret olivat törmänneet tilanteensa vähättelyyn, mikä oli voimistanut epävarmuuden ja heikkouden tunteita. He olivat tulleet pompotelluiksi palvelusta toiseen, joutuneet kertomaan tarinansa yhä uudelleen, eivätkä he ymmärtäneet, miksei kukaan voinut kulkea rinnalla ja kantaa vastuuta. Nämä negatiiviset kokemukset johtivat herkästi kierteeseen, jossa ammattilaisten luokse ei halunnut hakeutua uudelleen, vaan nuoret yrittivät selvitä viimeiseen asti yksin. He näkivät tässä ilmeisen riskin yhteiskunnan ulkopuolelle putoamiselle, syrjäytymiselle.
Kohtaamiskoulutus on tarkoitettu nuorten parissa toimiville ammattilaisille ja päättäjille, ja se on nuorten ideoimaa ja nuorten toteuttamaa. Pelottavaako – vai innostavaa?
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan meitä kaikkia. Tuen hakeminen vaatii voimia, ja jokainen apua pyytänyt ansaitsee tulla otetuksi todesta. Nuorten kannalta on yhdentekevää, missä hallintolaatikossa heitä auttavat ammattilaiset toimivat, kunhan avun saaminen helpottuu. Siksi on turhauttavaa seurata joidenkin aikuisten valtataistelua siitä, pitäisikö kouluterveydenhuoltoa ja muuta oppilashuoltoa sote-uudistuksen jälkeenkin johtaa ja kehittää toisistaan erillään.
Otetaan oppia nuorilta: kuunnellaan toisiamme ja huomioidaan toistemme huolenaiheet. Pidetään kiinni idealismista ja asetetaan tavoite korkealle: nolla syrjäytynyttä nuorta Suomessa vuonna 2030.
Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.
