Ajan­kohtai­sta

Korona vaikutti lasten rokotuksiin

Pikkulasten rokotuksia annettiin keväällä vähemmän kuin viime vuonna.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Dmitry Naumov

Monilla alueilla Suomessa annettiin viime keväänä merkittävästi vähemmän rokotuksia kuin viime vuonna, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Rotavirus-, pneumokokki- ja viitosrokotussarjaan kuuluvien rokoteannosten kattavuus väheni merkittävästi verrattuna vuotta aiemmin syntyneiden lasten rokotuskattavuuteen edellisen vuoden vastaavana aikana.

Esimerkiksi kolmen kuukauden iässä annettavan ensimmäisen viitosrokoteannoksen kattavuus oli tänä vuonna syntyneillä koko maassa noin kuusi prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2019 syntyneillä keväällä 2019.

Lue myös

Rokotuskattavuuden muutos vaihteli huomattavasti sairaanhoitopiireittäin: –22,4 prosenttiyksiköstä +5,5 prosenttiyksikköön.

THL:n mukaan joidenkin alueiden hyvin pientä rokotuskattavuutta selittävät puutteet tiedonpoiminnassa. Siun soten, Pirkanmaan ja Ahvenanmaan rokotuskattavuutta ei pystytty arvioimaan tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030