Ajan­kohtai­sta

Aloittelija tarvitsee rauhallisemman työtahdin

Nuoren lääkärin työmäärää ei aina ole suhteutettu siihen, että uutta opittavaa on paljon.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Viime keväänä valmistunut nuori lääkäri Eero kertoo Helsingin Sanomien jutussa pettymyksestään työhön terveyskeskuslääkärinä. Työ on raskasta ja sen aiheuttama henkinen kuormitus suurta.

Eero kokee, etteivät opinnot kunnolla valmentaneet työhön. Paperityön ja ylitöiden määrä on tullut hänelle yllätyksenä, samoin vastuun raskaus.

NLY:n puheenjohtaja Jesper Perälä, onko Eeron kokemus yleinen työuransa alussa olevilla lääkäreillä?

– Uravalintaansa tyytyväisten lisäksi on paljon niitä, jotka järkyttyvät työmäärästä, ylitöiden määrästä ja työoloista, Perälä sanoo.

Usein näin käy silloin, kun nuori lääkäri lähtee valmistumisen jälkeen tekemään terveyskeskuspalveluita. Työkokemusta on kesätöistä, mutta silloin seniorituki ja työn kuormittavuus ovat selkeämmin järjestettyjä. Valmistumisen jälkeen koulutusvirkaa terveyskeskuksessa ei ole, vaan nuori lääkäri saattaa saada erikoislääkärin kanssa samanlaisen väestövastuualueen hoitaakseen.

– Työmäärää ei välttämättä ole suhteutettu siihen tasoon, jolla koulunpenkiltä tulija on. Kuormitus voi olla kova jopa kokeneelle lääkärille, Perälä sanoo.

– Kurssikavereita ja muita nuoria lääkäreitä seuranneena olen huomannut, että työn määrä on huima.

Vaikuttaa erikoisalan valintaan

Perälä ei usko, että alan vaihtoa miettiviä olisi kovin paljon, mutta erikoisalan valintaan liiallinen kuormitus vaikuttaa.

– Lääkäri 2018 -tutkimuksen mukaan 85 prosenttia lääkäreistä on melko tai erittäin tyytyväisiä ammatinvalintaansa, mutta varmasti moni miettii, mistä löytyisi erikoisala, jossa työmäärä on kohtuullinen.

Mitä sitten olisi tehtävissä, etteivät nuoret lääkärit uuvu työnsä ääreen?

Lue myös

– Työnantajan pitäisi huomioida se taso, millä nuori lääkäri tulee töihin. Väistämättä tahdin pitää olla alussa rauhallisempi ja työn sisällön koulutuksellisempi, Perälä sanoo.

Jos työntekijä kokee olevansa liian kuormittunut, Perälä suosittelee keskustelemaan asiasta esimiehen kanssa. Usein työkuormaa voi keventää laskemalla prosentuaalista työaikaa.

– Tosin on nurinkurista, jos työ on niin kuormittavaa, ettei sitä jaksa tehdä kokoaikaisesti, Perälä kritisoi.

NLY ja Lääkäriliitto tekevät parhaillaan koulutuskyselyä, jossa kartoitetaan myös työn kuormittavuutta.

– Yritämme löytää hyviä käytäntöjä siitä, miten työ kannattaa järjestää, jotta se on koulutuksellisesti järkevää ja ihmiset jaksavat työssä, Perälä sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030