Ajan­kohtai­sta

Alueelliset hoitoketjut varmistavat aivoinfarktin oikean hoidon

Aivoinfarktissa tarvitaan nopeasti ambulanssikuljetus lähimpään erikoissairaanhoidon yksikköön, jossa aivot voidaan kuvantaa.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Oireisen aivoinfarktin ilmaantuvuus on noin 200 / 100 000 asukasta. Aivoinfarktiin sairastuu siten Suomessa vuosittain noin 13 000 potilasta.

Heistä noin neljäsosa voisi hyötyä liuotushoidosta ja joka kymmenes lisäksi mekaanisesta tukoksenpoistosta, arvioi neurologian ylilääkäri Jukka Saarinen Neurologipäivien tiedotteessa.

Oireettomia aivoinfarkteja todetaan lisäksi yli 10 prosentilla yli 70-vuotiaasta väestöstä.

Aivoinfarktin iskiessä on tärkeää järjestää pikaisesti ambulanssikuljetus lähimpään erikoissairaanhoidon yksikköön, jossa aivojen kuvantaminen on mahdollista.

– Kuvantamisella voidaan tarkasti valita, minkälaisesta hoidosta potilas hyötyy. Täsmällinen potilasvalinta on ratkaisevaa potilaan selviämisessä, Saarinen toteaa.

Hoitomahdollisuuksia ovat laskimonsisäinen liuotushoito ja valtimonsisäinen mekaaninen tukoksenpoisto. Trombektomioita tehdään vain yliopistollisissa sairaaloissa.

– Aivojen etuverenkierron infarkteissa laskimonsisäinen liuotushoito voi kuvantamisella tarkkaan valikoiduilla potilailla parantaa toipumisennustetta yhdeksän tunnin kuluessa oireiden alkamisesta tai oireisina heränneillä, Saarinen sanoo.

Valtimonsisäinen mekaaninen tukoksenpoisto erikoiskatetrilla voi parantaa toipumisennustetta kuvantamisella tarkkaan valikoiduilla potilailla vielä 24 tunnin kuluessa oireiden alusta tai oireisina heränneillä. Osa potilaista hyötyy molemmista toimenpiteistä.

Pisteyttäminen auttaa ensihoitoa

Ensihoidon henkilöstön mahdollisuuksia tunnistaa, minkälaista hoitoa potilas tarvitsee, voidaan Saarisen mukaan parantaa pisteyttämällä potilaan löydökset.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on käytössä FPSS (Finnish prehospital stroke scale).

Lue myös

– Sen avulla mekaanisesta tukoksenpoistosta mahdollisesti hyötyvä potilas pyritään kuljettamaan suoraan yliopistolliseen sairaalaan silloin, kun ensivaiheen kuvantamistutkimukset ja mahdollinen laskimonsisäinen liuotushoito eivät olennaisesti viivästy.

Jos potilaan arvioidaan liuotushoidon lisäksi hyötyvän myös mekaanisesta tukoksenpoistosta, hänet pyritään siirtämään mahdollisimman nopeasti keskussairaalasta yliopistolliseen sairaalaan. Siirron nopeuttamiseksi voidaan myös käyttää lääkärihelikopteria.

Vaasan keskussairaalassa työskentelevä Saarinen on väitellyt aivoinfarktin diagnostiikasta ja kuvantamisesta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030