Ajan­kohtai­sta

Lääkäriliitto ei kannata eutanasian laillistamista

Hyvä saattohoito on tärkeintä, liitto katsoo.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Fotolia

Lääkäriliitto pitää tärkeänä laadukkaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon varmistamista jokaiselle sitä tarvitsevalle potilaalle. Lääkäriliitto ei kannata eutanasian laillistamista.

Tuoreeseen, liiton jäsenten mielipiteitä eutanasiasta selvittäneeseen kyselyyn kertyi lähes 7 000 vastausta, liitto tiedottaa.

Kysymys eutanasiasta jakaa lääkärikuntaa. Lääkärien suhtautuminen eutanasiaan ei ole muuttunut edellisen, vuonna 2013 toteutetun, kyselyn tuloksiin nähden.

Liiton valtuuskunta keskusteli elämän loppuvaiheen hoidosta ja eutanasiasta kokouksessaan 10. päivä joulukuuta.

Laajan keskustelun jälkeen valtuuskunta päätti, että liiton kanta eutanasiaan säilyy ennallaan. Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista ja sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa (lääkäriavusteinen itsemurha).

Eutanasia jakaa lääkärien mielipiteitä

Puolet työikäisistä lääkäreistä on eutanasian laillistamisen kannalla, puolet laillistamista vastaan. Eutanasian kannatus ei ole muuttunut edellisestä, vuoden 2013 kyselystä.

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen nähdään tuoreen kyselyn perusteella tärkeänä.

Kyselyssä 57 prosenttia työikäisistä lääkäreistä oli joko osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että riittävällä saattohoidolla ja kivunhoidolla tarvetta eutanasiaan ei ole. Eutanasian kannattajistakin joka viides oli sitä mieltä, että jos palliatiivinen hoito ja saattohoito olisi riittävää, eutanasiaa ei tarvittaisi.

Alle puolet kyselyyn vastanneista toivoi muutosta liiton kantoihin

Suhtautuminen eutanasiaan ei ole muuttunut edellisestä kyselystä. Lääkäriavusteista itsemurhaa koskevat mielipiteet ovat muuttuneet sallivampaan suuntaan.

Työikäisistä lääkäreistä 45 prosenttia oli sitä mieltä, että lääkärin tulee voida avustaa potilastaan itsemurhassa. Hieman tätä useampi (48 prosenttia) suhtautui lääkäriavusteiseen itsemurhaan kielteisesti.

– Vaikka lääkäriavusteisen itsemurhan suhteen mielipiteet ovat muuttuneet sallivammaksi, vain 40 prosenttia kyselyyn vastanneista toivoi muutosta eutanasiaa tai lääkäriavusteista itsemurhaa koskeviin Lääkäriliiton kantoihin. Osa eutanasiaa kannattavista lääkäreistä ei kuitenkaan halunnut, että Lääkäriliiton kantaa tulisi muuttaa, sanoo Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja Tuula Rajaniemi.

Lue myös

Kokemus kuolevien potilaiden hoidosta lisää kriittisyyttä eutanasiaa kohtaan

Mitä pidempi työkokemus elämän loppuvaiheessa olevien potilaiden hoidosta lääkäreillä oli, sitä suurempi osa vastusti eutanasian laillistamista. Miehet olivat kyselyn mukaan eutanasian laillistamisen kannalla useammin kuin naiset.

– Jäsenkyselyn lisäksi asiasta on keskusteltu laajasti liiton valiokunnissa ja eettisessä neuvottelukunnassa. Eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha ovat eettisesti erittäin vaikeita asioita lääkäreille. Yhteiskunnallinen keskustelu asiasta jatkuu, ja Lääkäriliitto jatkaa keskustelua jäsentensä ja sidosryhmiensä kanssa, toteaa Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju.

– Lääkärin tehtävänä on mahdollisimman hyvä ja inhimillinen hoito sekä kärsimyksen lievittäminen elämän loppuvaiheessa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Hyvä saattohoito asuinpaikasta riippumatta ja saattohoidon resurssien turvaaminen sekä henkilöstön osaamisen kehittäminen on ensisijaista, painottaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030